Äänitapettia täsmäkäyttöön.
Formaatteja, markkinointikikkoja, deluxe-painoksia, YouTube-filmifestivaaleja. Nine Inch Nailsin uuden albumin ympärillä on käynyt sellainen kuhina, että sillä olisi harhauttanut huomion pois vaikka minkälaisesta musiikillisesta katastrofista.
Ghosts I–IV ei onneksi kuitenkaan ole sellainen. Trent Reznorin ja muusikkoystäviensä, kuten tuottajaguru Alan Moulderin ja King Crimsonin Adrian Belewn, kymmenessä viikossa improvisoima eepos on erinomaisen käyttökelpoinen ambientrock-järkäle. Sen pauhatessa kuulokkeissa monotoninen toimistotyö tuntuu astetta siedettävämmältä taakalta. Koukkuja näihin muutaman minuutin mittaisiin biisiraakileisiin on istutettu sen verran säästeliäästi, ettei työmuurahaisen fokus harhaudu.
Turha luulla, että nämä 36 cd-kvartetille leviteltyä instrumentaalikappaletta muodostaisivat minkäänlaista järjellistä kokonaisuutta. Ehei: levy pulputtaa, surisee, rockaa ja humisee yhtä tasalaatuisen tyydyttävästi, oli pohjassa shuffle-nappula eli ei.
Ghostsia on verrattu toisen King Crimson -miehen, Robert Frippin tekemisiin, ja jo nimellään levy nyökkää Brian Enon ja David Byrnen klassisen My Life in the Bush of Ghostsin (1981) suuntaan. Reznorin kannalta Ghostsin toivoisi osoittautuvan samanlaiseksi luovuuden ylläpitäjäksi kuin Queens of the Stone Agen Josh Hommen Desert Sessions -projektit.