Albumi, joka yllin kyllin purtavaa, nieltävää ja sulateltavaa.
Sanotaan se suoraan: kun kuulin tämän albumin ykkössinglen ensimmäisen kerran, oikeasti säikähdin. Yksi lempiyhtyeistäni esitteli uutta albumiaan hirvittävällä kappaleella. Marien tönkkö, kivasti progressiivinen hardrock-riffittely oli jotain niin paskaa, että alkoi pelottaa. Varsinkin, kun etukäteen oli uhottu, että nyt olisi tuloillaan oikein classic rock -tyylinen riffipläjäys.
Lohdun soi kuitenkin singlen poskipuolella julkaistu pianovetoinen Jos lähtisin pois, joka todisti, ettei Liekki ole sittenkään tukehtunut progepullaansa. Toki silläkin raidalla on koukku poikineen ja pakollinen sisäavaruudellinen väliosa, mutta vaikutelma on ummehtuneen sijaan liekkimäisen raikas. Ennakko-cd:n biisilistaan kappale on merkitty vielä työnimellä Blind Melon, joka kieltämättä kuvaa letkeää tunnelmaa.
Kalliot leikkaa on kaksijakoinen albumi. Joku voisi sanoa sitä jopa skitsofreeniseksi. Yhtäällä on kepeän heleää, Rickenbacker-näppäilyn sulostuttamaa leijailua, toisaalla Uriah Heep -Hammondin ummettamia progejötkäleitä.
Konkreettisimmin maailmat törmäävät, kun kolmijakoisesti keinuva Kultaisin vöin vaihtuu liki humoristisella munarock-riffillä starttaavaan Talviunta-kappaleeseen. Biisin työnimenä on näköjään ollut ”RATM” (sivistymättömille moukille tiedoksi, että kirjainyhdistelmä tarkoittanee Rage Against the Machinea).
Proge-eepoksista – mikäli nyt moista sanaa voi keskimäärin alle viisiminuuttisista biiseistä käyttää – mahtavin esimerkki on Liekin kenties jyhkein kappale, uljaan kitarateeman kuljettama Noita, joka nostattaa Jannen säkeistöissä vähän hassuksi yltyvästä tulkinnasta huolimatta kylmiä väreitä. Tunnin ja vartin mittaisen kuudentoista kappaleen matkan varrelle mahtuu monenlaista kuulokuvaa Loistaa loistaa -biisin vähämielisen iloisesti hymyilevästä hampaattomasta banjonsoittajasta Tomi Putaansuun hirviöfetissiin. Kyllä! Kuunnelkaapa keskellä Toinen jää -kappaletta Fu Manchu -tyyliin tärähtävää riffiä, joka yllättää kuin ukkosen jyläys kirkkaana kesäpäivänä: ihan selkeä laina Would You Love a Monstermanista!
Janne Kuuselan sanoitukset ovat edelleen täynnä kaipuuta, haaveilua, seikkailua ja vanhahtavia sananparsia. Jos hänen kryptiset lyriikkansa ovat ärsyttäneet aikaisemmin, maailmaa auki selittävää selkokieliproosaa on nytkään turha odottaa. ”Oudon naisen sain / ja oudonlaisen lain / Jouduin eksyksiin / tunsin käyvän niin / Kiersin kaukaa muut / puutarhan ja puut” ei välttämättä ole Eino Leinon palkinnon arvoista lyriikkaa, mutta harva laulaja saa suomen kielen soljumaan yhtä notkeasti musiikin mukana kuin Kuusela.
Niin vastenmielistä ja latteaa kuin onkin kuvailla musiikkia kertomalla sen soveltuvuudesta erilaisiin meteorologisiin olosuhteisiin, Kalliot leikkaa on täydellistä albumi elokuun helteisiin ja lämpimän hämäriin iltoihin. Kaikesta muhkeudestaan ja paikoin jopa totisuudestaan huolimatta levyltä välittyy irtonainen ja rento, melkeinpä leikkisä vaikutelma.
Eikä se Mariekaan nyt pidemmän ja syvemmän kuuntelun jälkeen niin kamalan paska kappale ole.