Mariko – Fabulous Tonight

Positiivishenkistä huttua.

Mariko elää Kwanin kooman aikana elämänsä kevättä. Koko kansan tanssikisan voitto teki hänestä tv:stä tutun. Niin tutun, että tämän debyyttialbumin sisäkantta koristavat puolipukeiset promokuvat huomioitiin koko kansan lehdistön etusivulla. Sellaista huomiota ei moni suomipoppari pysty koskaan saavuttamaan.

Harmi vain, että julkisuusnoste on vaikea muuntaa musiikiksi. Pauli Rantasalmen tuottama ja säveltämä Fabulous Tonight lienee ohi korvien menevintä huttua, mit Dynasty on julkaissut. Helppojen, itsestään selvien ratkaisujen albumin jokainen kappale kuulostaa siltä kuin sen olisi kuullut tuhat kertaa aikaisemmin. Näin siitäkin huolimatta, että kymmeneen kappaleeseen on saatu tyylien sekamelska.

Pääpohjana on kasarihenkinen eurodisko, jonka lomaan on upotettu yksi kevyt kabareediivailu ja pari pakollista Kwanilta kuulostavaa raitaa. Marikon kannalta niiden olisi suonut olevan yksinkertaisesti parempia kappaleita. Plussaa pyrkimyksestä positiiviseen ja iloiseen otteeseen.