”Kirja on samanaikaisesti rock-elämäkerta, haastatteluromaani, tien päällä -kertomus, tarina kahden miehen ystävyydestä, tahaton parodia biografiasta, egonbuustausprojekti ja muodottomaksi turvonnut gonzo-juttu”, kirjoittaa Samuli Knuuti arviossaan Teppo Vapauden kirjasta Herra Ylpön sydän.
Teksti: Samuli Knuuti, kuva: Aki-Pekka Sinikoski
Teppo Vapaus: Herra Ylpön sydän
Like
”Mun taide voi vaatia sitä, että panen sun tyttöystävääsi.”
Teppo Vapauden kirja ”Harjavallan libertiinistä” on monta asiaa: se on rock-elämäkerta, haastatteluromaani, tien päällä -kertomus, tarina kahden miehen ystävyydestä, tahaton parodia biografiasta, egonbuustausprojekti ja muodottomaksi turvonnut gonzo-juttu.
”Vapaus” seuraa ”Ylppöä” ja laskee tämän juomia siidereitä, tallentaa kaiken paperille. Tuloksena ei ole varsinaisesti mikään ”kärpäsenä seinällä” -reportaasi, sillä Vapaus takertuu Ylppöön kuin kärpäspaperiin, jää itsekin raadoksi paperille, imartelee kohdettaan ja rakentaa myyttiä sekä kohteesta että itsestään.
Kirjan henkeen kuuluu, ettei Vapaus osaa eikä halua erottaa toisistaan oikeasti kiinnostavia jaksoja (Ylpön tarkkisvuodet, isäsuhde, omien levyjensä analyysit) väsyttävistä ja vaivaannuttavista (filosofointi kapitalismista ja työajoista, ryyppyreissu Sodankylään Le Havrea katsomaan).
Herra Ylpön sydän on kaikin puolin ylipitkä, kohtuuton, omahyväinen ja suhteellisuudentajuton kirja. Mutta samalla kun se ärsyttää ja kerjää tulla pilkatuksi, se viihdyttää kaikessa romantisoivassa vanhanaikaisuudessaan. Ja mikä parasta, se saa kohteensa melkein vaikuttamaan tällaisen kirjaprojektin arvoiselta.
Arvio on julkaistu Rumbassa nro. 5/12.