Väsyneintä Morrisseyta koskaan
Jos jostakin, Morrissey tuntuu kieltäytyvän kiinnostavista biisintekijäkumppaneista. Kolmannen Suuren Paluun jälkeisen albumin kappaleet toistavat nimittäin hirvittävän suureksi osaksi vanhaa, ankeaa Morrissey-sääntöä: biisin nimen ensimmäistä kertaa kuultuaan sen kertosäkeen pystyy melkoisella varmuudella hyräilemään oikein.
Jos ei Morrissey itsekään ole lyriikoissa terävimmillään, ainakin Boz Boorerin, Alain Whyten ja Jesse Tobiasin eväät on syöty. Ensi kerralla joku uusi, jooko? Kovasti mutta hyvin väkinäisesti rockaavan levyn helmiksi jäävät sinkkuraita I'm Throwing My Arms Around Paris sekä loppupuolen mahtipontinen It's Not Your Birthday Anymore (vaikka Morrissey-sääntö toki pätee näihinkin).
Ensin mainitussa Mozzeroosi sentään tuntuu kiinnittävän omiin lyriikoihinsa edes alustavaa huomiota sen sijaan, että vain kailottaisi lapuista latteuksiaan. Jälkimmäinen on kaunis, rohkea, yritteliäs ja dramaattinen viisu, joka kestonsa ajaksi rikkoo albumilla muutoin vallitsevan pyhän keskinkertaisuuden ilmapiirin. Niitä keikkoja täällä silti odotellaan kovasti.