Muse: The 2nd Law – Brittipaisuttelijat vetävät entistä enemmän överiksi

Musen uusi albumi ei saanut ensimulkaisulla kriitikoiden päitä pyörälle. Kuinkas käy syväanalyyttisemmän arvion kanssa?

Teksti: Kimmo K. Koskinen, kuva: Warner

Muse: The 2nd Law
Warner

Enpä olisi ankeasta Showbiz-debyytistä (1999) uskonut, millaisiin sfääreihin laimeana Radiohead-perässähiihtäjänä aloittanut Muse kykenee itsensä sinkoamaan. On oltu olympialaisissa, myyty 15 miljoonaa levyjä ja yhtyeen taiteellinen suuruudenhulluus hakee valtavirrassa vertaistaan.

Kylmäksi jättäneen, suureellisessa synteettisyydessä kylpeneen The Resistancen (2009) pohjalta odotukset The 2nd Law’ta kohtaan ovat matalalla. Tunnelmat nousivat majesteetillisen Survival-olympiakisatunnarin ansiosta mutta laskivat, kun uutiset levyn oletetuista dubstep-vaikutteista tulivat julki.

Niin, on sitä dubstep-otetta mukana, mutta on paljon muutakin. Tyylikirjo venyy tutun elokuvallisesta sinfoniapaisuttelusta stoner rock -poljentoon, heavyn mäiskeeseen ja irstaaseeen discofunkiin. Räjähtelevän muotokielen vastapainona on myös maanläheisintä poppia, mitä yhtye on kuunaan julkaissut. Muutama mahtipontinen perus-Muse-biisi ankkuroi levyn turvallisesti musiikilliseen kotisatamaan.

2nd Law on tyylillisesti hyvin repaleinen ja siksi samaan aikaan raivostuttava ja ihastuttava. Se todellakin haastaa kuulijan vapautumaan genreajattelun ikeestä ja keskittymään tähtiä räiskyvän taikurinviitan alle verhottuun kappalemateriaaliin.

Materiaali on laadukasta, oli tyyli mikä tahansa. Biisit ovat melodisesti ja sovituksellisesti kiinnostavia – joskaan aiemminkin hervottomasti sinkoilleen Musen kontekstissa eivät järin hätkähdyttäviä. Tyylilliset pintasilaukset korostavat kappaleiden keskeisiä ominaisuuksia yksiulotteista rock-instrumentaatiota paremmin ja nostavat biisit selkeämmin yksilöiksi. Toki tyylivalinnat tuntuvat hetkittäin myös turhauttavan itsetarkoitukselliselta venkoilulta.

Muse on selvästi tajunnut, ettei kukaan ota sen korkealentoista suureellisuutta tosissaan. Se ei pelkää fuulansa paljastumista vaan alleviivaa sitä rehdisti, musiikkiin suorastaan humoristisen rohkeasti suhtautuen. Lopputuloksena on riemunkirjava pop-levy, jonka ylilyövä monimuotoisuus kääntyy lopulta selkeäksi vahvuudeksi.

Arvio on julkaistu Rumbassa 10/12. Kuuntele levy Spotifyssa.