On vaikee voittaa, kun aina häviää
Muuan mies palauttaa kuulijansa aikaan, jolloin tuopit olivat kahvallisia kolpakoita, vakosamettihousut muotia ja lattiaa peitti aamukusenkeltainen kokolattiamatto. Pääosin Ismo Puhakan säveltämissä kappaleissa 70-lukulainen villapaitajazz sekä iskelmä yhdistyvät aavistuksen naivistisiin sanoituksiin.
Tuloksena on huoletonta ja hyväntuulista musiikkia, jossa kuitenkin on pohjavireenä ripaus kaipuuta sekä tiettyä surumielisyyttä.
Levyn raikkaimmat esitykset ovat jo aiemmin Joose Keskitalon kanssa tehdyllä splittisinglellä julkaistut Hummaus sekä Helsinkiin. Muu materiaali ei yllä aivan samalle tasolle, vaikka Federico Garcia Lorcan tekstiin tehty paellawesternseikkailu Tie viehättää lievine Morricone-vaikutteineen.
Myös Kari Peitsamon varhaistuotoksia muistuttava, veikeällä löntystelykompilla etenevä, ingressissä siteerattu Kaljalasi toimii. Kaiken kaikkiaan mahtava käyttölevy illanviettoihin tai vaikkapa päiväkaljan seuraksi, mutta kuuntelukestävyyden kanssa saattaa olla vähän niin ja näin.