Näistä lähtökohdista alkoi vuonna 1991 aito suomalainen keskiolutjazz

29.01.2014

Sir Elwoodin hiljaisten värien Varjoissa vapaan maailman arvioitiin Rumbassa 12/91.

Teksti: Saku Schildt, kuva: Stefan Bremer

Sir Elwoodin hiljaiset värit ei tehnyt aivan tuikitavallista esikoisalbumia. Varjoissa vapaan maailman äänitettiin livenä, osittain jopa yleisön edessä Tikkurilan vanhassa Vernissassa. Yhtye palasi 20 vuotta myöhemmin paikan päälle toistamaan temppunsa albumin juhlakonsertissa, tuon illan keikka-arvion voit lukea tästä.

Levyn tunnelma sai Rumban Kari Kossilankin lämpenemään, mistä on todisteena neljän tähden arvosana ja ”Varjoissa vapaan maailman vie matkalle hiljaisin värein maalattuun teokseen” -kehut. Milloinkahan bändi mahtaa uutta albumia viritellä? Edellisestä studiolevystä on pian kulunut jo neljä vuotta.

Elwood_Varjoissa

Lisää luettavaa