Joulukuun Rumbassa arvioitiin rinnakkain Veronca Maggion ja Lalehin uutuusalbumit. Kumpi sai Rumban kriitikolta suopeamman vastaanoton?
Teksti: Heini Strand, kuva: Universal (Veronica Maggio)
Veronica Maggio: Handen i fickan fast jag bryr mig
Universal
Laleh: Colors
Warner
Kyllä, ruotsalaiset osaavat sen edelleen: taidokkaan popin teon. Samanaikaisesti kepeän ja sielua viiltävän tai taivaat räjäyttävän musiikin luominen ei ole rajan tällä puolen luonnistunut koskaan yhtä hyvin. Meitä sen ei pitäisi haitata tai kadehdituttaa lainkaan. Pikemminkin voisimme ottaa siitä kaiken irti ja alkaa innolla päntätä toista virallista kieltämme, jotta ymmärtäisimme naapuripoppia entistä paremmin.
Veronica Maggio ja etunimellään esiintyvä Laleh Pourkarim kuuluvat nyky-Ruotsin huippupoppareihin. Heissä on hyvin paljon samaa. He ovat samanikäisiä naisia, heidän etnisiä erikoisuuksiaan (Laleh on syntyjään iranilainen ja Maggiolla on italalaisia juuria) tuodaan mieluusti ilmi ja he tekevät musiikkinsa pääosin itse. Molempien tyylilaji on nykyaikainen mutta maanläheinen pop, joka saattaa soida vielä vuosien päästä.
Naiset ovat uusien albumiensa äärellä hyvin samanlaisessa tilanteessa. Molempien edellinen levy oli ihana napakymppi. Veronica Maggion Satan i gatan (2011) kuuluu 2010-luvun parhaisiin pop-levyihin, ja Lalehin Sjung (2012) oli massiivisen Some Die Young -hitin kotipaikka. Molempien uutukaiset sisältävät poppia, jota kestää kuunnella kerta toisensa jälkeen. Tämän jännän äärellä Maggio onnistuu kuitenkin paremmin.
Colors on ilmeisesti Lalehin ensimmäinen iso kansainvälinen julkaisu. Siksi on ihmeellistä, että hän haluaa tehdä edelleen osan biiseistään ruotsiksi. Colorsin nimibiisi on elämäniloinen anthem, ja Stars Align diskoilee kunnolla tykitellen. Sävelissä häivähtää synkkyys, jota ei halutessaan tarvitse ottaa kovin vakavasti. Huudahdukset ja hihkaisut pitävät tunnelman toiveikkaana, mutta osassa niistä on jo maneerin makua.
Maggion Handen i fickan fast jag bryr mig on tekijänsä tapaan viehko, rohkea ja sopivan rivo. Levyltä ei löydy samanlaisia välittömiä hittejä kuin mitä Satan i gatan oli pullollaan, mutta keskittymällä biisit kasvavat kauniisti muotoonsa. Menopuolella toimivat muun muassa Sergels torg ja Dallas. Kuulijan herkistäminen hoituu hienosti kappaleissa Låtsas som det regnar ja Bas gillar hörn.
Arvio on julkaistu Rumbassa 12/13.