No Shame – White of Hope Turning Black

Suomen optimistisimmat punkkarit synkempinä kuin koskaan.

No Shame on aina ollut yksi Suomen idealistisimmista punk-bändeistä. Siksi onkin hämmentävää, että salolaisnelikon viides studioalbumi kantaa nimeä White of Hope Turning Black. Lannistunut nihilismi ei suinkaan jää levyn otsikkoon, vaan jatkuu niinkin pirteästi nimetyissä kappaleissa kuin Armageddon Now!, Nothing Left to Believe ja No Future for the Kids. Mitä tapahtui sille kadunvaltauksista, solidaarisuudesta ja paremmasta maailmasta meuhkaavalle lovepunk-poppoolle?

Vastaus on tietysti perheenlisäys. Kun tulevaisuutta katsoo oman lapsen näkökulmasta, maailma alkaa näyttäytyä uhkaavana ja likaisena paikkana. No Shamen negatiivisuus ei kuitenkaan ole passiivista välinpitämättömyyttä, vaan ihmisten piittaamattomuuteen kyllästynyttä raivoa. ”Does someone still believe that this is ok?” kyselee Sampsa kappaleessa Armageddon Now! – eikä vastausta tarvitse kauaa odotella: ”We’re all gonna burn, we’re all gonna drown here / It’s Armageddon now, and we ain’t got no time to live, Armageddon now, you’d better believe it.” Jos poliittinen sanoma ei kiinnosta vittuakaan, White of Hopea voi kuunnella aggressiivisten ja vivahteikkaiden sävellysten vuoksi. Avausraita Distorted hyökkää kimppuun kuin sähisevä kissa, Down & Out of Order saa tukea raivokkaasta mullikuorosta ja Keep It Alive sytyttää soihdun kaiken pimeyden keskelle.

Aivan oma lukunsa on kohtalokkaasti käynnistyvä No Future for the Kids, jossa ohjuksen lailla hyökkäävät kitarat yhdistyvät mieltäylentäviin melodioihin ja mukaansatempaaviin stemmalauluihin.

Suomenlinnan Seawolf-studiolla äänitetty White of Hope Turning Black ei kärsi paskoista soundeista, liiasta hiomisesta eikä juostenkustuista sovituksista. Punakynää on kuitenkin annettava selkeästi toistuvista No Shame -maneereista, jotka jokainen bändin varhaismateriaalia tunteva kuulija pystyy paikantamaan.

Kun levyn 32 minuuttia ovat ohitse, mielessä takoo enää yksi kiusallinen kysymys: jos Sampsa Sarparannan kaltainen oikeustaistelija laulaa ”how can anyone bring a child to a world like this”, onko kenelläkään meistä enää mitään toivoa?