Outoa ja rankkaa
Oranssi Pazuzun saama etukäteishehkutus on alkanut ärsyttää. Luvassa pitäisi olla jotain ”outoa” ja rankkaa”. Levyn tunnelmaa kuvailtaessa on samaa lauseeseen ängetty kirkon- ja pilvenpoltto. Miten minkään polttaminen ylipäätään liittyy musiikkiin? Haloo Norja ja jyväskyläreggae-pojat?
Puhdistavan kimpaantumisen jälkilämmöissä Oranssi Pazuzu toimii, lähes koko debyyttinsä keston ajan. Musiikkinsa on kuin Jorma Kääriäisen ja Darkthronen Fenrizin yhteisprojektista. Synamatto ujeltaa taustalle ”kosmisia” sävyjä. Sitaatti siksi, että jotenkin tässä haiskahtaa tekemisen maku eikä aito tajunnanlaajentajin pohjustettu kylähulluus.
Ajatusten taa trippailevat kappaleet etenevät verkkaisesti jumittavine riffitoistoineen, kuten kappaleessa Dub kuolleen porton muistolle. Se on levyn paras hetki, vaikkei dubia ole hipaissutkaan.