Pearl Jam – Backspacer

25.09.2009

Grungeveteraanit vireässä etukenossa

Energiseksi vanhoilla päivillään ryhtynyt seattlelaisjoukkio kuulostaa yhdeksännellä albumillaan taas uudenlaiselta. Yhtyeen sointi on tutun muheva ja perinnetietoisen rockaava, mutta nyt materiaali ja soiton yleisote on kuin bändi olisi divarista löydettyjen vinyylisinkkujen kimpussa. Ihan Last Kiss -osastoa homma ei ole, mutta monesti aika lähellä yhtyeen luentaa Dead Boysin Sonic Reducerista. Ja sehän kyllä toimii.

Joskus varsin tummasävyisenä ja angstisenakin soinut grunge-metusalem on Backspacerilla mukavan virkeässä jamassa. Tempo pysyy rivakkana, melodiat duurivoittoisina ja biisit varsin ytimekkäinä. Etukenoisesta rock-kaavasta poikkeaa ilmavan country-sävytteinen Just Breathe, jossa kuuluu myös kaikuja takavuosien kaihoisasta tunnelmoinnista. Amongst the Waves puolestaan kurottelee taivaita bändille ominaisella tyylillä, joten vaihtelua rockinrenkutukseenkin saadaan.

Kokonaisuutena vahvaa perustasoa oleva Backspacer osoittaa ihailtavaa vireyttä jo liki parikymppiseksi ehtineeltä indiesuuruudelta. Omaehtoinen ote on pinnassa. ja energisen tunnepitoiselle ilmaisullekin on lyötävä papukaijamerkki. Suuruutensa päiviin Pearl Jam ei yllä, mutta ei tässä fanikaan pety, sillä yhtye onnistuu yhä sykähdyttämään.

Lisää luettavaa