Pennywise – Reason to Believe

25.04.2008

Muodollisesti pätevää vanhan toistoa.

Skeittipunk on mainio väline muistella teini-ikää. Musiikillisessa pimiössä vietetylle teiniajalleni Punk+-kokoelmalevy toimi mainiona oppituntina tämän genren hienouksiin. Kun kirjoitan ”hienouksiin”, se sisältää sarkasmia, sillä skeittipunk on pohjimmiltaan erittäin yksinkertainen musiikin tyylilaji. Biiseissä on nopea humppakomppi, tarkka ja simppeli riffi sekä korkealla äänellä laulettu tarttuva kertosäe.

Pennywise on yksi genren pitkäikäisimmistä puurtajista. Tänä vuonna yhtye viettää 20-vuotissyntymäpäiviään. Reason to Believe on kuitenkin vasta yhtyeen yhdeksäs albumi. Vuonna 2005 ilmestynyt The Fuse oli suurin listamenestys tähän asti, joten sikäli bändin olemassaolo on perusteltua.

Mitään uutta tältä albumilta ei tietenkään löydy. Satunnainen kertosäe jää päähän soimaan, ja soundi on hieman rouhistunut 90-luvulta, mutta muuten tämä levy voisi yhtä hyvin olla kymmenen vuotta vanha.

Bad Religion on tehnyt vanhan kaavan hiomisesta taiteenlajin, mutta Pennywisen kohdalla samanlaista täydellistymistä ei ikävä kyllä esiinny. Uusiutuminen ei ole koskaan itseisarvo, mutta Pennywisen musiikki on enää vain tylsää.