”Perhe, joka perui rahapulassa Kreikan-matkansa ja piiloutui kesäksi maan alle” sekä muita tarinoita

Anna Brotkin arvioi tammikuun Rumbassa Jarkko Martikaisen viimeisimmän levyn. ”Martikainen tekee viidennellään saman, minkä J. Karjalainen teki tuoreimmallaan: ankkuroituu aiempaa perinteisemmän, mukana laulettavan rockin satamaan”, Brotkin kirjoittaa.

Teksti: Anna Brotkin, kuva: Olli Häkkinen

Jarkko Martikainen: Koirien taivas
Sakara
3stars

Äkki-ikävä äkkivääryyttä.

koirientaivasJarkko Martikainen tekee viidennellään saman, minkä J. Karjalainen teki tuoreimmallaan: ankkuroituu aiempaa perinteisemmän, mukana laulettavan rockin satamaan. Biiseissä on samansukuista valoa ja iloa kuin levyn tuottajan Samae Koskisen tuotannossa. Pidän tästä paikasta on tarttuva oodi elämänhalulle ja Virheet on tehtävä itse levittää kohottavaa slaavitunnelmaa.

Martikainen on tarinankertoja, ja tarinoita kuullaan myös nyt. Kesäloma kellarissa on kertomus perheestä, joka rahapulassa peruu Kreikan-matkansa mutta ei kerro siitä kellekään ja piiloutuu loman ajaksi maan alle.

Väkäleuka on suoristunut, irvailu lientynyt ja soundi on helpommin lähestyttävä. Biisit soivat duurissa ja harmoniat raikaavat. Onneksi mukana on myös hitunen Martikaisen itseironiaa: “Nuori tyttö kyseli / et kai enää laula kuolemasta / kai lopetat ei-toivotut laulut?” Mutta Rakkaus– (2006), Toivo– (2009) ja Usko (2011) -albumien muodostamalta levytrilogialta tuttuja herkistymisen tai mustan huumorin hetkiä ei koeta. Kerrankin on mollia vähän ikävä.

Arvio on julkaistu Rumbassa 1/14.