”Tyttökvartetin kolmoslevy on hiotumpi, monipuolisempi ja yhä ihanan lapsekas”, kehaisee Anton Vanha-Majamaa ilkikurista naislaumaa.
Teksti: Anton Vanha-Majamaa, kuva: Sarra Keppola
Pintandwefall
Time Is Right for Romans, Baby
GAEA
Vaskivuoren lukiossa kouluprojektina syntynyt Pintandwefall oli alkujaan vitsi, ja bändin oli määrä hajota taiteellisiin erimielisyyksiin heti ensikonsertin jälkeen. Toisin kävi – vuoden 2007 Ääni ja vimma -kisasta tuli voitto, ja debyyttilevy Wow! What Was That, Baby? julkaistiin myöhemmin samana vuonna.
Tough Pint, Cute Pint, Crazy Pint ja Dumb Pint -naamioneitojen muodostama yhtye perusti starttinsa yksinkertaiseen konseptiin: kukin poimi käteensä itselleen entuudestaan tuntemattoman instrumentin. Keskeistä ei ollut tekniikka, vaan asenne. Sama perusajatus on läsnä tuoreella kolmoslevylläkin, vaikka soitto on entistä hiotumpaa ja monipuolisempaa. Uusia soittimia kokeillaan pelotta.
Time Is Right for Romans, Baby soi edeltäjiään rikkaammin ja monisyisemmin. Yhtye on ottanut tietoisia askeleita kohti popimpaa ilmaisua ja jopa elektroa, rouhea autotallirock jää paikoin sivuosaan.
Lopputuote jättää kaksijakoisen olon: toisaalta Pintandwefall on nyt entistä enemmän oikea bändi, toisaalta taas alkuaikojen remuamista tulee ikävä. Tuotanto on kolmoslevyllä pari astetta sliipatumpaa ja äänet puhtoisampia. Säröjä riittää toki silti.
Temaattisesti liikutaan debyytin ja sitä seuranneen Hong Kong, Babyn (2009) maisemissa: sanoituksissa vuorottelevat julkkisihastukset, eläinhahmot ja karamellit. Jos soittajina ollaankin kasvettu, ei sanoituksissa ole hukattu yhtyeen hurmaavaa naiviteettia. Kansivihkosen sotkuisat lyriikat ja töhertelyt korostavat vaikutelmaa.
Äänimaisema on vivahteikkaampi ja värikkäämpi, syntetisaattorit soivat jo avausraita Time is Right for Romancessa, joka julistaa tyttöjen rakkautta Bruce Willisiä kohtaan. Soitinkavalkadista löytyy myös ksylofonia, stylofonia ja ukulelea, ja harppua soittaa levyllä vieraileva Heidi Petäjäjärvi.
Ykkössinkku King of All the Animalsissa on aineksia isommaksikin hitiksi, mutta levyn parhaat kappaleet ovat tällä kertaa Crazy Pintin käsialaa. Kiusallisen tarttuva Apple and I Die on täydellistä tyttöpunkkia The Slitsin hengessä, ja Drunken Song päättää levyn asialliseen humalakeinutteluun. Nokkela on myös kaanonlauluna vedetty pallokalaluritus I Will Survive.