Rumban 6/10 Raidat-palstalla Oskari Onninen nostaa kierroksen kovimmaksi lontoolaisen Harry Granger Howellin alias Lonely Galaxyn.
Arvioinut: Oskari Onninen, kuva: Lonely Galaxy
Raidat 6/2010
Lontoolaisesta Harry Granger Howellista eli Lonely Galaxysta ei ole liiemmin höyrytty blogeissa ja medioissa, vaikka miehen sielua puhdistavan musiikin soisi löytävän kasoittain kuulijoita. Lonely Galaxy sekoittaa Spiritualizedin harrasta ja pyhää tunnelmaa, Sigur Rósin hitaita ja uneliaita äänimassoja, The xx:n yksittäisin sävelin eteneviä kitaralinjoja ja Sparklehorsen kokeellista lauluntekijämelankoliaa. Hitaasti rakentuva seitsenminuuttinen sydänsurubiisi Have a Heart särkee kuulijansa sydämen, kun Howell lohduttaa itseään toistelemalla lausetta ”at least I have a heart”, kunnes hypnoottisesta surullisuudesta noustaan pariminuuttiseen codaan ja sen täydellisen lumoavaan katarsikseen.
Against Me!: I Was a Teenage Anarchist
Voi kuinka osuvasti floridalainen punkbändi Against Me! onkaan nimennyt kesäkuun 8. päivä julkaistavan White Crosses –albuminsa ensimmäisen singlen. Kun läpimurtonsa kynnyksellä vuonna 2002 bändi lauloi ”baby, i’m an anarchist and you’re a spineless liberal”, nyt sen ote kiteytyy linjaan ”do you remember when you were young and you wanted to set the world on fire”. Anarkia ja akustiset kitarat on hylätty, ja stadionpunkiksi luettava biisi kertosäkeineen on malliesimerkki siitä, kuinka olla sell out. Ankkarock taitaa olla ihan oikea paikka Against Me!:lle vuonna 2010.
Anna ”Puu” Puustjärven 19. toukokuuta julkaistavan Sahara-albumin ensimmäinen single ei, hämmästyttävää kyllä, ole muodoltaan lähelläkään hittiä, saati tämän lehden ilmestymisestä lähes päivälleen vuosi sitten ilmestyneen debyyttilevyn parhaimmistoa. Alle kolmessa minuutissa toistellaan pohjattoman tutun iskelmälliseltä kuulostavaa säkeistöä, josta noustaan pari kertaa folk-paisuttelevaan väliosaan. Taustabändin akustinen sointi on ennallaan, mutta biisi on ohi ennen kuin se ehtii varsinaisesti edes alkaa.
Blur palasi studioon Record Store Dayn kunniaksi ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen ja kyhäsi sinkun, joka on mitä miellyttävin aikamatka ysärille. Fool’s Day on kauniinhaikea ja tekstiltään umpibrittiläinen arkikuvaus, joka on samaan aikaan klassinen ja tuore näyte siitä, minkä Blur parhaiten osaa – brittipopista. Hämmennystä aiheuttaa vain se, miten sointukierrosta tulee välittömästi mieleen Cutting Crew’n (I just) Died in Your Arms Tonight. Tärkeintä on kuitenkin se, että Fool’s Day todistaa Blurin olevan yhä voimissaan. Comeback-levyä uskaltaa siis toivoa.
Pyhät Tepot: Me muutetaan Lontooseen
Muistan Pyhät Tepot bändinä, joka tuntui mainostavan itseään mihin ikinä internetissä päätyikin. Nyt he näemmä ovat päätyneet Sonyn rosteriin. Keulakuva Sipe Sontaläjä laulaa biisin sinkkuversiolla miten sattuu, vaikka soundit ovat muuten naurettavan sliipatut, ja meno muutenkin niin punk kuin suuri levy-yhtiö sallii – eli biisin aikana mainitaan kertaalleen ”paska”. Sekä Klamydia että Ripsipiirakka ovat Teppoihin verrattuna hauskoja bändejä, sillä ne sentään laulavat pillusta. Jos tämä löytää paikkansa radioaalloilta, minä muutan sinne Lontooseen.
Olen aina ärsyyntynyt kaiken maailman takkutukkien takapotkurytmeistä, sitä sävyttävästä pilvipäisestä maailmanpelastushorinasta ja muusta hippeilystä. Siksi Jukka Pojan uusi Mielihyvää-sinkku kesäkuussa ilmestyvältä Kylmästä lämpimään -albumilta tuntuu äärimmäisen positiiviselta yllätykseltä. Perinteisellä reggae-poljennolla etenevä biisi soljuu hitaasti ja kaihoisasti eteenpäin, ja Jukka Pojan kaikki rakkauslaulun merkit sisältävä teksti onnistuu koskettamaan kauneudellaan sekä hyväilemään hellästi mielihyvähermoja.
Ozzy Osbourne: Let Me Hear You Scream
Ilmeisesti joku olettaa, että Ozzy elää ikuisesti. Ainakin siitä päätellen, että pimeyden prinssiltä julkaistaa uusi soololevy 14. kesäkuuta, vaikka aika on jo ajanut herrasta ohitse. Olihan Ozzy toki kova – aina vuoteen 1979 asti. Black Sabbathin jälkeen alkoikin alamäki, joka sukeltaa yhä syvemmälle. Let Me Hear You Scream -biisi on tympeä puolinopea riffipallo, jonka päälle Osbourne kähisee jotain maneeriensa mukaan. Radio Rockin heavyfanaatikoille tämä kelpaa varmasti, mutta vain siksi, että biisin esittävä 61-vuotias ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutava pappa oli joskus jotain.