Hyvän musiikin ei tarvitse olla vakavaa tai kunnianhimoista.
Partiolaisanalogiat sopivat sikäli tähän brittibändiin, että heidän musiikkinsa on loppuun saakka kilttiä ja sovinnaista. Bändin nimi on johdettavissa paitsi partiolaisuuteen, myös tyttöjen jahtaamiseen.
Sanoitusmaailma kertoo kuitenkin naisista ja parisuhteista myös muista vinkkeleistä. Tai enemmänkin: kaikista mahdollisista vinkkeleistä. On haaveilua, on eron tuskaa, on vallitsevan suhteen analyysiä ja rakastumisen huumaa. Kaikki tämä esitetään tarttuvasti ja aurinkoisesti.
Päälaulaja Roy Striden ääni tasapainoilee läpi levyn sillä rajalla, voiko hänen riemuaan ottaa vakavasti, vai onko äänessä sittenkin yliyrittämistä. Musiikillisesti kiinnostavinta on, että Scouting for Girls kaahaa siloposki-indiensä läpi ilman ainuttakaan kitaraa. Greg Churchousen basso särisee paikoin kuin kitara Stereophonicsin levyllä, mutta joka tapauksessa pianovetoiset sovitukset toimivat (yli)pirteyden kanssa loistavasti.
Häpeämättömästi Scouting for Girls poppaa maaliin asti, eikä lievä kertakäyttöisyyden tunne onnistu pilaamaan tarttuvien rallatusten vaikutusta.