Seether – Finding Beauty in Negative Spaces

Teennäistä uusiogrungea pomppumetallisoundeilla.

Seetherin laulajalla on paha mieli. Toissa vuonna Shaun Morgan vielä seurusteli Evanescencen Amy Leen kanssa, kunnes goottipimu nakkasi narkkiretkun pihalle. Viime elokuussa Shaun menetti Eugene-veljensä kesken Seetherin Amerikan-kiertueen, kun reissussa mukana ollut velipoika hyppäsi hotellin ikkunasta Rabid Cityssä.

Shaun työsti surunsa ja kiukkunsa biisintekoon, jonka parhaat tulokset kuullaan tuoreella Finding Beauty in Negative Spaces -albumilla. Biisejä Shaun tekee siinä missä muutkin uusiogrunge-miehet, mutta ei ole surusta ollut paljoa apua, koska kappaleet kuulostavat teennäisiltä. Nirvanan ihailu on räikeää, ja laulun säröttämin kertosäkeisiin Kornin Jonathan Davisin tyyliin aiheuttaa myötähäpeää.

Pomppumetalliksi tuotettu Seether-grunge toimii parhaiten amerikkalaisten teinielokuvien ja skeittipelien ääniraidoilla, mutta järjellisen olennon kuuntelumusiikiksi se on perin kelvotonta.