Raskas ryöppy ei aina säröä kaipaa.
Liukkaampikieliset toteavat albumia kertaakaan kuulematta, että ShamRain kiinnostaa vain laulajan pääbändin, Entwinen takia. Toinen ryhmittymä huutaa ”ei oo heviä nähnytkään!”, ja kolmas katsomo ihmettelee suuren soundin puutetta.
Anttilan levyosastolla kiinnostutaan pelkistetystä kansitaiteesta. Kun levy löytää tiensä soittimeen, pähkäillään kimpassa, miksi laulaja kuulostaa niin tutulta. Samasta tavaratalosta toiseen kotitalouteen napattu samainen albumi aiheuttaa totaalisen pettymyksen, koska levyllä ”ei tapahdu mitään”.
Tiedä sitten muista, mutta ainakin minulle tuli yllätyksenä, että ShamRain on metallilafkalla hieman väärässä seurassa.
Mutta jos musiikki otetaan musiikkina, millään todetuista seikoista ei ole juurikaan painoarvoa. Goodbye to All That vakuuttaa draamankaarestaan huolimatta minimalistisesta, jopa riisutulta. Jos pala nousee kurkkuun, melankoliaa luotaava yhtye ei ole voinut kovin vinoon linjaansa piirtää.