Puolittaisen rohkeasti lavennettua mäiskettä.
Ilmestyessään vuonna 1999 Slipknotin (major-)debyytti aiheutti metallikentässä säväyksen. Yhdeksän miehen bändi latasi menemään suunnattoman aggression kourissa, pystyi vain vaivoin hallitsemaan vimmaansa. Kakkoslevy oli hallitumpi ja vähemmän kaoottinen, kolmannellaan bändi antoi jo selkeitä myönnytyksiä tarttuvuudelle. Silti yksikään Slipknotin albumeista ei ole kokonaisuutena kuuntelukelpoinen.
All Hope Is Gone tekee tähän muutoksen. Levy sisältää fanimatosten mieliksi tavanomaista ryskettä, muutenhan nuo äkämystyisivät ja kiukuttelisivat iltapuurolla. Tykitys saa kuitenkin selväpiirteisempiäkin olomuotoja, jotka ovat varsin tervetulleita. Lisäksi levyllä on synkeänraskasta tunnelmointia ja varsinaista herkistelyäkin, joka ei tosin Slipknotin pirtaan täysin sovi.
Vaikka kaikki muutokset ja kokeilut eivät ihan nappiin osukaan, niiden vaikutus bändin sointiin on positiivinen. Lisäksi vaihtelu tekee All Hope Is Gonesta siedettävän kuunneltavan ihan kokonaisuudessaan. Albumina tämä on Slipknotin onnistunein tuotos, mutta suurin osa yhtyeen ikimuistoisimmista biiseistä on silti aiempaa tuotantoa.