Voimapop jää voimattomaksi.
Sloan on elänyt pitkän uran kulttisuosikkina, eikä ura ole johtanut paljoakaan kotimaata Kanadaa pidemmälle. Toisinkin voisi olla – yhtyeen The Beatlesille rakentava voimapop on melodista ja helposti omaksuttavaa, ja Sloan taitaa monia tyylinsä alalajeja suvereenisti.
Toisaalta tökkii nimenomaan bändin hattaramaisuus: kun Parallel Playta kuuntelee, sliipatun kuoren alta löytyy vain vähän substantiaalista ravintoa.
Biisimateriaalissa ei siis oikein löydy. Kivojen poppiksien kanssa on helppo elää, kunhan ei käytä korviaan, mutta tarkemmalla kuuntelulla kolmessatoista biisissä on vain kolme pidemmällä tähtäimellä toimivaa biisiä. Raikas Cheap Champagne voisi liverpoolilaisuudessaan olla peräisin XTC:n sivuprojektin Dukes of Stratospheren 25 O'Clock -levyltä, Witch's Wand on herkkyydessään perhostasoa ja Living the Dream kuulostaa perijenkkiläisyydessään juurikin Jellyfishiltä.
Kuriositeettina pitää mainita Down in the Basement, joka on taitava pastissi Dylanin & The Bandin Basement Tapes -demoista. Se kuvaa hyvin koko levyä: taitavaa mutta jo kertaalleen paremmin tehtyä tavaraa.