Sonic Youth – Daydream Nation Deluxe Edition

17.08.2007

Lokakuussa 1988 julkaistu Daydream Nation oli Sonic Youthin seitsemäs albumi. Nyt kuunneltuna levy ei kuulosta kovin radikaalilta irtiotolta sitä edeltäneiden SST-aikojen häröilystä. Pop-elementtejä on vähän enemmän, mutta kyllä ne kitaratkin tällä albumilla kiertävät ja huumeet haisevat. Koko ajan. Jos Sonic Youthiin ei olisi tutustunut, tämä olisi hyvä paikka aloittaa. Daydream Nationilla orkesteri on monipuolisimmillaan.

Mikään toinen levy maailmassa ei muuten ala yhtä vaikuttavasti kuin Daydream Nation. Yhtyeen uran siihen (ja miksei tähänkin) saakka puhtain popsingle Teenage Riot ympäröi kuulijan ensin päiväuneliaalla liplattelullaan, kunnes ponnahtaa lopulta lähtökuopistaan täynnä uhoa ja täysin vailla angstia. Täysosumarallatuksen jälkeen olisi turha muuta yrittääkään kuin muutamaa astetta epäkonventionaalisempia kappalerakenteita.

Nyt julkaistun Deluxe-painoksen bonuslevy sisältää huippuja ja parhaimmillaan ihastuttavan kaoottisia liveversioita alkuperäisen levyn raidoista sekä muutaman coverin. Näistä Beatlesin Within You Without You on psykedeelisin eli paras.

Lisää luettavaa