Starsailor – All the Plans

06.03.2009

Sinnikäs brittibändi tyypillisessä ”ihan ok” -kunnossaan

Brittiläinen Starsailor löi itsensä läpi vuonna 2001 melankoliassa ja ahdistuksessa piehtaroineilla hiteillään Fever, Alcoholic ja Poor Misguided Fool.

Menestyksekkään debyyttialbuminsa jälkeen Coldplayn ja kumppaneiden jalkoihin jäänyt yhtye ei kuitenkaan ole saanut aikaan mitään erityisen merkittävää, eikä neloslevy All the Plans

ole poikkeus. Aika on ajanut näiden heppujen ohi.

Starsailorin pianoa ja akustisia kitaroita hyödyntävän popin tunnusomaisin elementti on James Walshin naukuva laulu. Mielipiteethän se jakaa, mutta niin pitääkin.

Uutuusalbumillaan bändi on hellittänyt tutusta raskassoutuisuudestaan. Levy soi heleästi ja mukavan ilmavasti, mutta valitettavasti ilmaa piisaa myös sävellyksissä.

Komeasti paisutteleva avausraita Tell Me It's Not Over herättelee toiveita Starsailorin paluusta ruotuun, mutta sen jälkeen taannutaan korkeintaan perusmiellyttävälle tasolle.

Keskivertoisella albumilla ei muuten kitaroikaan Rolling Stonesin Ron Wood. Mies kyllä osallistui sessioihin, mutta hänen suorituksensa päätyi All the Plans -sinkun b-puolelle.