Suicidal Tendenciesin levy ei ole vain huono, se on h-u-o-n-o

”Jos helvetissä järjestetään aerobic-tunteja, niiden taustamusiikki kuulostanee tältä”, kirjoittaa Mervi Vuorela arviossaan. Ei tainnut Suikkari-uutuus upota.

Teksti: Mervi Vuorela

Suicidal Tendencies: 13
Suicidal

Ei näin.

En voi sanoa yllättyneeni, kun uuden Suicidal Tendenciesin kuunteleminen sai bandanahuivini kostumaan itsetuhoisesta hiestä. Siitä olin kuitenkin yllättynyt, että kalifornialaisbändin 13 vuoden tauon jälkeen julkaisema 13 biisin 13-levy (tajusivathan kaikki ”kekseliään” nimilogiikan?) ei ole pelkästään huono, vaan h-u-o-n-o.

Kauas on tultu niistä ajoista, kun yhtye paiskoi hilpeää crossover thrashia D.R.I.:n ja S.O.D.:n hengessä. Nyt Suikkarit tuntuvat unohtaneen sekä punkin että thrashin, mutta yhtye terrorisoi kuulijoitaan hysteerisellä yhdistelmällä pomppumetallia, funkheavyä ja rollaattorin nopeudella kulkevaa actionrockia. Jos helvetissä järjestetään aerobic-tunteja, niiden taustamusiikki kuulostanee tältä.

Huvittavinta antia ovat Dean Pleasantsin kitarasoolot, joita on kaikkialla. Irrallisilta tuntuvat tilutukset tunkevat kasvoille yleensä jo ennen kertosäettä ja saavat Dream Theaterin kuulostamaan vähäeleiseltä.

Viimeistään tämä levy saa Suikkari-fanien verkkolippisten pystylipat lerpahtamaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 4/13.