Väkevä laulaja kiskoo bändiä keskinkertaisuuden suosta.
Mitä olisi The BellRays ilman Lisa Kekaulaa? Tuoreimman näytön perusteella ei paljoakaan.
Biisimateriaalin ja sovitusten pettäessä Kekaulan ärjy laulanta kiskoo pumppua pinnalle kerta toisensa jälkeen. Albumimitassa tämän epäsuhdan kuunteleminen on paikoin jopa ahdistava kokemus. Kekaula on oman postinsa kunkku, mutta ankeasti efektoiduista demotason kitaroinneista tai balladiosaston pystyynkuolevista rumpuraidoista ei valitettavasti voi sanoa samaa.
Parhaiten Hard, Sweet and Sticky toimii hyökätessään soulpunkhenkisesti suoraan naamalle. Psychotic Hate Man ja Infection ovat hyvän klubi-illan kelpo nostatusraitoja. The Fire Next Time osoittaa Kekaulan klaaraavan voimalaulamisen ohella myös lyyrisemmät nyanssit. Loppuosa koosteesta katoaa liian helposti keskinkertaisuuden usvaan.