The Black Crowes

– Before the Frost …Until the Freeze

25.09.2009

Veteraanit iskussa

Eipä olisi uskonut mainion Warpaintin jälkeenkään, että The Black Crowes onnistuisi vielä näin hyvin. Levon Helmin studiolla livenä kutsuvierasyleisön edessä viidessä päivässä äänitetty paketti on kertakaikkisen erinomaista perinnerockia.

Oikeastaan tämä on tuplalevy, sillä Before the Frostin ostamalla saa koodin, jolla voi ladata Until the Freezen, joka on samoista sessioista koostettu pläjäys ja melkeinpä levyistä parempi. Liveäänityksestä huolimatta yleisvaikutelma on studioalbumimainen, ja päätös jättää yleisön ääntä vain kappaleiden loppuun tuntuu toisinaan teennäiseltä.

Good Morning Captain avaa kokonaisuuden rosoisen komeasti, ja Been a Long Timen lopussa yhtye osoittaa olevansa erittäin tiukassa soittokunnossa. Lisäksi Chris Robinson laulaa paremmin kuin koskaan. Pääosaan nousevat silti rauhallisemmat, tyylitajuisella herkkyydellä säestetyt biisit, kuten upea Appaloosa. Until the Freezellä yleistunnelma on toisinaan silkkaa countrya ja perinnefolkia. Irtonaisesti etenevällä Roll Old Jeremiahilla bändi kuulostaa onnistuneesti The Marshall Tucker Bandin ja Grateful Deadin risteytykseltä.

Lisää luettavaa