Belzebub, my old friend
Jotenkin pelottavaa ajatella ensi juhannusta. Kun laman kyykyttämät, lomauttamat ja irtisanomat nuoret miehet lähtevät juhlistamaan yötöntä yötä, Mora saattaa heilua vielä totuttuakin tiuhempaan tahtiin ja pirtsakan värisiä pillereitä hulahtaa nielusta alas kosanderia kyytipoikanaan. Lammen pohja voi tuntua entistä kutsuvammalta miljööltä.
Okei, mistä niistä tietää. Jos näin tapahtuu, soikoon taustalla tämä The Black Leaguen viides albumi. Onhan Jarvan kopla omimmillaan luodessaan aggressiivisen ja epätoivoisen rajamailla seikkailevaa fiilistä. Näiden isäntien rinnalla kalvakoituu öykkärimäisinkin gangstarappari.
Liiga tekee taas useampaankin kertaan diiliä vanhan vihtahousun kanssa, eikä auringonperkele meinaa ulottaa säteitään risukasaan vahingossakaan. Soundit ovat jykevät, mutta sitten viiden vuoden takaisen A Place Called Bad -albumin on metallisimpia sävyjä hieman karsittu.
Ghost Brothelilla bändi kuulostaa ajoittain paljon Peer Güntiltä ja monesti tulen myös ajatelleeksi, että tässäpä Motörhead soittaa southern rockia. Ja nämä rinnastukset ovat yksinomaan kehuja.