The Heavy – The House That Dirt Built

25.09.2009

Autotalli täynnä mausteita

Lounais-englantilaisen Bathin kaupunkin liepeiltä räiskivä The Heavy on toisessa albumissaan ja lataa täysillä. Bändin musiikkia on luonnehdittu leväperäisellä garagepunk/soul-nimikkeellä, jonka alle mahtuu ainakin tällä levyllä yhtä lailla bluesia, rock steadya kuin countrysävyjäkin. Teksteissä riudutaan rakkauden kauhuissa, ja kokonaisuutta nitoo yhteen jonkinlainen elokuvamaisuus.

Siinä missä esimaistiaisena tarjoiltu How You Like Me Now -raita koukuttaa välittömästi, loppulevy vaatii

enemmän kierroksia auetakseen täysin.

Oh No! Not You Again! paukkuu avauksena silmille turhankin rockina, mutta osoittautuu useammalla kuuntelulla dynaamisuudessaan yhdeksi levyn parhaista paloista.

Reggaeveto Cause for Alarm ja helisevänä looppina rullaava Short Change Hero esittelevät muita Heavy –ulottuvuuksia. Särisevän No Timen keskellä aukeava torvibreikki osuu paikalleen uskomattoman hyvin ja tyhjentää pajatson. Saamarin hieno levy.

Lisää luettavaa