Positiivisen yllättävä levy negatiiviselta vyöhykkeeltä
Kaksi vuotta sitten ilmestynyt esikoisalbumi Strange House ampui The Horrorsin suoraan brittilehdistön suosikiksi. Pörröpäinen imago ja niin sanotusti pelottava musiikki oli omiaan viehättämään myös trendinuorisoa ja friikkilippua liehuttavia teinejä. Kappaleet ja äänimaailma olivat kohdallaan, mutta syystä tai toisesta yhtye vaikutti lyhyeltä tähdenlennolta.
Tässä valossa toinen albumi Primary Colours on kaikessa sisäänpäinkääntyneisyydessään kovin positiivinen yllätys. Horrors on jättänyt garage-vaikutteet vähemmälle ja keskittynyt poimimaan vinkkejä shoegazing- ja krautrock-genreistä. Varmaankin myös Bauhaus ja Joy Division ovat olleet studiossa mukana viitelevyinä, sillä nyt yhtye on aikaisempaa enemmän nimensä veroinen, paikoitellen aidosti kauhistuttava.
Epäilemättä onnistuneeseen pakettiin on vaikuttanut vahvasti myös tuottajana toiminut Portisheadin Geoff Barrow. Horrors ei ole hylännyt vanhaa tyyliään tyystin, vaan on vienyt sitä eteenpäin juuri oikeilla mausteilla. Yhtye on kasvanut ja kehittynyt, mikä on hieno asia.