The Smiths kännissä.
Täkäläisestä näkökulmasta voi olla vaikea ymmärtää, mitä sellaista The Libertinesissä oikein oli, että yhtye ansaitsee best of -käsittelyn vain reilut kaksi vuotta hajoamisensa jälkeen. Briteille sen sijaan on ilmiselvää, ettei sellaisia yhtyeitä kuin Arctic Monkeys, The Kooks, The Fratellis, The View tai The Enemy olisi ilman Pete Dohertyn ja Carl Barâtin koplaa.
Ja ennen kuin nokkelimmat teistä ehtivät lohkaista, että parempi niitä ilman olisikin, niin kannattaa muistaa, että kaikki edellä mainitut yhtyeet ovat yltäneet saarivaltakunnassa albumilistan ykköseksi tai kakkoseksi.
The Libertines ehti tehdä kaksi albumia, joista ensimmäinen oli aika helvetisti jälkimmäistä parempi. Valtaosa kokoelman biiseistä löytyy luonnollisesti albumeilta, mutta joukossa on myös muutama poiminta bändin single- ja ep-julkaisuilta.
Heikoimmillaan Libertines oli säälittävää räpellystä, mutta parhaimmillaan yhtye oli loistava – kuin The Smiths kännissä. Tällä kokoelmalla on vaatimattomasti kolmetoista raitaa, mutta joukkoon mahtuvat kaikki yhtyeen täysosumat: Up the Bracket, Time for Heroes, Can’t Stand Me Now, What a Waster ja Death on the Stairs.