The Roots tykittää uutukaisellaan yhä tiukempaa yhteiskunnallista sanomaa.
Orgaanisen hiphopin mestari, philadelphialainen The Roots jatkaa Rising Downilla siitä, mihin parin vuoden takaisellaan Game Theoryllaan jäi. Edellinen albumi oli tummasävyinen ja vakava, mutta nyt värityskirjaa sutataan vieläkin enemmän mustalla.
Ja asiaa riittää. Kuvaavaa onkin, että levyn nimi pohjautuu William T. Vollmannin vuonna 2004 ilmestyneeseen kirjaan Rising Up and Rising Down: Some Thoughts on Violence, Freedom and Urgent Means.
Rootsin urakaarta silmäillessä kantaaottava asenne onkin nyt enemmän esillä kuin koskaan. Teksteissä perehdytään pitkälti Yhdysvaltojen sisäisiin ongelmiin – ja niitähän riittää –, mikä ei välttämättä kolahda suomalaiselle kuulijalle ihan täysillä.
Mutta ainahan meillä on musiikki. Tässä mielessä Rising Down on hankala levy, sillä kappaleet tuntuvat jääneen tiukan sanoman tuoksinassa vähemmälle huomiolle. Tavara on toki tasalaatuista, mutta erityiset hienoudet jäävät vähiin. Bändin kahdeksatta kokopitkää tuskin muistellaan minään suurena klassikkona.
Eivät nämä jäbät silti täysin yhdentekevää hiphopia osaisi tehdäkään. Parhaimmillaan biiseissä yhdistellään tymäköitä rytmejä ilmeikkäisiin kosketinosuuksiin oikein herkullisesti. Juuri koskettimien suurempaa roolia voidaan pitää levyn musiikillisena aluevaltauksena.
Levyn N-sanaa viljelevä ykkössingle 75 Bars (Black’s Reconstruction) ei jätä mitään kyselyjen varaan. Tuimalla otteita sanoja suoltava Black Thought osaa edelleen järjestää vakuuttavia turpajuhlia.
Bileisiin on kutsuttu aikamoinen lössi. Kylässä käyvät muun muassa Mos Def, Common, Saigon, Peedi Peedi ja Chrisette Michele. Etenkin jälkimmäisen naisellinen panostus Rising Upin kertosäessä tuo levyyn sen kaipaamaa melodista väriä. Tummia sävyjä kun on lyöty mukaan ähkyksi asti.
Ehkä siksi levyn Euroopan-versio on haluttu päättää Fall Out Boy -solisti Patrick Stumpin fiittaamalla Birthday Girlillä. Sen yhdentekevän pirteä poppismeininki onnistuu kuitenkin vesittämään edeltävillä biiseillä pohjustetun tunnelman. Draamantaju näyttää hukkuneen painavien sanojen alle.