Iso-Britannian lahjakkain lad musisoi taas.
Mike Skinner on arvatenkin ollut suurten kysymysten äärellä neljättä albumia tehdessään. Vaikkei mies ole koskaan vakavia aiheita kartellut, Everything Is Borrowed kuulostaa syntyneen tavallistakin tarkemman tutkiskelun tuloksena.
Levy ei silti ole synkkä tai millään tavoin vaikea. Pikemminkin kappaleet ovat vapautuneita ja elämästä iloisia.
Everything Is Borrowed merkitsee suurta suunnanmuutosta The Streetsin tuotannossa. Debyytin karusta UK garagesta jäljellä on vain rippeet. Skinnerin ääntä aiemmin leimannut alakuloisuus tuntuu saaneen positiivisempia sävyjä.
Everything Is Borrowed on soitettu läpikotaisin oikeilla soittimilla ja suurilta osin duurisävelin. Etenkin Skinnerin yksinään orkestroimasta The Way of the Dodosta välittyy soittamisen ilo.
Muutamassa kappaleessa voi yllättäen kuulostella myös brittiläistä laulaja-lauluntekijä Ed Harcourtia, joka päätyi levylle viulistivaimonsa kylkiäisenä. Heti levyn avaava nimikappale osuu asian ytimeen todeten, kuinka täältä ei voi viedä mukanaan muuta kuin rakkauden.
Aluksi epäilen, että Skinnerin on ollut levyä tehdessään armottoman rakastunut, ja pelkään tunteellisuuden ylittävän sietorajan ennen levyn loppua. Mutta jo kolmantena kappaleena kuultava I Love You More (Than You Like Me) todistaa minun olleen väärässä.
Olkoon mies lemmestä sekaisin tahi ei, hän on selvästi kokenut paljon muutakin. Mike Skinner osaa puhua itsestäänselvyyksistä niin kauniisti, että kyynisinkin kyynelehtii.
Skinnerin ilkikurisuus ei ole onneksi muuttunut matkalla miksikään. Tästä todistavat brittiläisten jalkapallofanien huudatusta tapaileva Heaven for the Weather ja kavereille omistettu The Sherry End. The Way of the Dodo puolestaan käsittelee päivänpolttavaa ympäristöasiaa leveä virne kasvoilla.
Everything Is Borrowed on täynnä loistavia kappaleita, ainoastaan lopussa ote irtoaa muutamissa kohdin. Nerokkaan kaunis The Escapist solmii kuitenkin langat siististi yhteen. Levy on ehdottomasti treetsin paras ja muutenkin lähes täydellinen.