Topley-Bird Martina – The Blue God

18.06.2008

Vierailijalaulajan kakkosalbumi on lähes yhtä sekava kuin hänen entinen poikakaverinsa.

Trickyn debyyttialbumi Maxinquaye (1995) on paitsi trip hop -pioneerin itsensä myös Martina Topley-Birdin tähän astisen levytysuran merkkipaalu. Ilman hänen vokaalejaan entisen Massive Attack -muusikon soololevyä ei arvotettaisi kyseisen musiikkityylin klassikoihin. Topley-Bird jatkoi pimahtaneen trippailijan matkassa vielä kolme seuraavaa albumia, mutta sen jälkeen työ- ja seurustelusuhde päättyi.

Laulajattaren Quixotic-soolodebyytistä on vierähtänyt jo viisi vuotta, mutta toivottavasti koko aikaa ei kulutettu The Blue Godin työstämiseen. Ei varmasti käytettykään, sillä tuottaja Danger Mouse on pitänyt itsensä kiireisenä lukuisissa eri projekteissa, kuten myös ahkerasti muiden albumeilla vieraileva Topley-Birdkin.

Kuulostaa siltä, että molempia vaivaa keskittymiskyvyn puute. Monitahoisesta tuotoksesta on vaikea saada otetta muulloin kuin yksittäisinä huippuhetkinä.

Enemmän tältä odotti kuin Trickyn uudelta, mutta Topley-Bird on melkein yhtä hukassa kuin paranoidi ex-poikaystävänsä viimeisillä levytyksillään.