Paula Vesala julkaisi tänään ensimmäisen soolosinglensä Tequila. Musiikkitoimittajat höristivät välittömästi korviaan, olihan Vesala PMMP:n näkyvin jäsen ja edellisen Vain elämää -kauden tähti. Toisaalta Vesala ilmoitti jo etukäteen aikovansa tehdä elektronista poppia, ja tällä alueella on muun muassa Sanni vallannut itselleen tukevan sijan uuden lauluntekijäsukupolven tähtenä.
Rumban kriitikot ovat nyt puineet Vesalan singleä muutaman tunnin ajan, ja alla on kirjoittajien ensivaikutelmia. Kaiken kaikkiaan vastaanotto tuntuu varovaisen positiiviselta, vaikka yksikään toimittaja ei taputa seisaaltaan. Kuuntele biisi täällä.
”Sillä tavalla ajanmukaiseksi tuotettu biisi, että koko ajan pelkäsi sen menevän EDM-pumppaukseksi. No, se loppupuolella kehiin tullut nopeampi biitti ei ollut ihan sitä, mutta hieman ärsyttävä ratkaisu joka tapauksessa. Puhtaana dramaattisena laajakangasballadina tämä olisi ollut vielä parempi, mutta plussan puolella ollaan näinkin, komea sävellys ja oikeanlaista kliseiden käyttöä – lopputulos ei kuulosta liikaa miltään tietyltä muulta, vaikka Lana Del Reyn nyt voisi etäiseksi vertailukohdaksi nostaakin. Tequilan kaataminen napaan on vähän hölmö läppä, mutta jotenkin tykkään siitä.”
– Niko Peltonen
”Hieno, ilahduttavan hidastempoinen ja älykkäästi mahtaileva eka single. Jenkkimaisema piirtyy tässä vahvasti ilman, että menee överille stetson-asteelle. Hyvä, että Paula Vesalan melankolinen yleisvire on läsnä alusta loppuun sekä laulussa että melodiassa. Kertosäkeen lyriikat ovat minun makuuni ehkä vähän turhankin simppelit ja toisteiset, alkaa taas tämä loputon ajaminen vähän puuduttaa. Loppupuolen bailuosio vie biisiä hyvällä tavalla kauemmas Lana Del Rey -mielikuvista.”
– Anna Brotkin
”Vesalan Vain elämää -ohjelmassa kuultujen esitysten yllättävän jyrkät, jännittävät elektropopsävyt saivat haaveilemaan soolo-Paulasta, joka tekee musiikkia helposti lähestyttävän popin ja maanalaisen elektroniikan veitsenterällä tanssien. Kuin Suomen Robyn tai jotain.
Siihen nähden debyyttisingle on pettymys. Sävellys painuu mieleen tavalla, jota radioiden ohjelmapäälliköt varmasti arvostavat, mutta se on siitä huolimatta mielikuvitukseton ja jankkaava. Vesalan valitsema estetiikka on aika suorasukainen yhdistelmä PMMP:tä (75 %) ja Lana Del Reytä (25 %). PMMP-fanit huoannevat helpotuksesta, mutta itse en välttämättä haluaisi kuulla kappaletta uudestaan. Sanoitus ei auta.”
– Santtu Reinikainen
”Minulle ei Tequilasta tullut mieleen Lana Del Rey, kun kappaleen ensi kerran kuuntelin. Taisin keskittyä siihen ristiriitaan, että kappaleen nimi enteilee Anna Abreun kaltaista bailupoppia, mutta se onkin surumielinen ja elokuvamainen hidastelu. Vesala on äänittänyt paljon kovempia biisejä PMMP:n osana, mutta ei Tequilaa sovi huonoksi kappaleeksi haukkua. Kenties Vesalalta olisi odottanut jotain anarkistisempaa ja räväkämpää, ja sanoitus on useat PMMP-hitit huomioon ottaen kesy. Erinomaisesti radioaalloille sopiva poppis ja pätevä lähtölaukaus soolouralle, mutta toivottavasti artistilta kuullaan vielä väkevämpää tuotantoa.”
– Saku Schildt
”Vesalan maantieromantiikka soi tarttuvana ja tuoreena, vaikkei siinä ole mitään erityistä uutta.
Melodia on vihellyskoukulla kiillotettu hohtavan radioystävälliseksi, mutta vaikutelma ei ole kliinisyyteen asti laskelmoitu. Tequilan kaataminen napaan tuo muuten tyylipuhtaaseen eskapismiin höynää komiikkaa, joka pönkittää kappaleen hittipotentiaalia entisestään. Vesala onkin aina ollut mestari hyödyntämään uskottavasti höpsöjä mielikuvia.
En tiedä enkä ymmärrä, miksi Vesala haluaa sooloartistina esiintyä pelkällä sukunimellään. Yhtä kaikki kappale palvelee uljaasti hänen brändiään. Yhtäältä taiteilija nostaa sillä hattua niille aineksille, joilla hän on jo lunastanut paikan popin historiankirjoissa – sen esteettinen maisema on tuttu PMMP-katalogista. Toisaalta tässä kuulee nälkäisen hittimaakarin, joka raivaa erehtymättömän sävelkynän ja kaupallis-taiteellisen vaiston avulla itselleen tulevaisuuden tähteyttä.”
– Samuli Launonen
”Onko se Los Angeles sittenkään niin hyvä juttu. Kieltämättä toivelistan yläpäässä ei ollut, että Paula Vesala keksii jostain, että hän haluaa olla Suomen Lana Del Rey – edes yhden biisin verran. Melodiset yhtäläisyydet vielä hyväksyisi, mutta tässä nyt on tähtilippuja ja perversoitunutta jenkkikulttuurisuhdetta vaille koko estetiikka mukana. Sävellys, varsinkin kertosäe, ovat kyllä mahtavat. (Kertosäkeen pystyin palauttamaan päähäni kertakuuntelusta, vaikka nukuin yön välissä.). Kokonaisuus on silti vähän laimeuteen dipattu. Seuraava single saa luvan olla rohkeampi ja kekseliäämpi.”
– Oskari Onninen