Tundramatiks: Ajo – Lattarirytmejä, flamencoa, Siekkari-henkeä ja rehellistä rockia samassa paketissa

13.04.2014

Akseli Hiltunen vaikuttui Tundramatiksin tuoreimman albumin annista. Neljä ja puoli tähteä viidestä tuli.

Teksti: Akseli Hiltunen, kuva: Miikka Pirinen

Tundramatiks: Ajo
Exogenic
4-puoli

Masalinin matkassa.

Tundramatiks_ajo Janne Masalinin luotsaama Tundramatiks laajentaa tuoreimmallaan julkaisullaan ilmaisuaan balkanpunk-suomirockista entistä kansainvälisempään suuntaan. Levyltä löytyy lattarirytmejä, hipster-elektroa, flamencoa, siekkarimaista rönsyilyä ja rehellistä kitararockia. Kaikki on yhdistetty Masalinin (ehkä tarkoituksellisen korostetun) toisinajattelijan sielunmaisemaan.

Tudramatiks on lopultakin karistanut viitan etno-YUP:na ja samalla sävellykset, sovitukset sekä Masalinin sanoitukset ja fraseeraus ovat kehittyneet enemmän omankuuloisikseen. Yksi syy siihen, miksi Ajo kuulostaa edeltäjiään täyteläisemmältä ja monipuolisemmalta, on niinkin yksinkertainen kuin instrumenttien ja vierailijoiden lisääminen.

Ratkaisu toimii hyvin, sillä nyt kappaleet eivät ole sidottuna tiukasti bändi-ilmaisuun, vaan ne toimivat itsensä ehdoilla.

Ajo on Tundramatiksin paras julkaisu ja tuo varmasti yhtyeelle uusia kuulijoita. Eikä se tuota pettymystä yhtyeen vannoutuneille faneillekaan.

Arvio on julkaistu Rumbassa 3/14.