Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi – Vade Retro Satanus I

Oululaisen teatteri-ekumeenis-juoppopunk-hippifolk-bändin debyytit. Kyllä, monikossa

Jos pääsee kummallisten keikkavaatteiden, oudon nimen ja sekaannusta herättävien samanaikaisesti julkaistavien formaattien ohi, hämmästyy miten normaalilta tämän oululaisen bändin debyytti ja sen sisarteos kuulostavat.

Cd ja vinyyli sisältävät vain yhden saman biisin, mutta muitakin yhtymäkohtia löytyy.

Rakenne on kummassakin samankaltainen: Levyt alkavat seesteisissä, hieman Jarkko Martikaisen soololevyjä muistuttavissa tunnelmissa räjähtääkseen puolivälissä raivoisaan punkiin ja siitä

analogisten syntetisaattoreiden siivittäminä jonkinlaiseen jälkilöylyyn.

Sävyjä on progesta hardcoreen, ja etenkin lyriikoiden omintakeinen nyrjähtäneisyys yhdistettynä tyylilajista toiseen levottomasti poukkoilevaan soittoon tuo mieleen nuo pari suurta kolmikirjaimista, eli YUP:n ja CMX:n. Kun kosketinsoittaja Tuuli Meijerit laulaa mukana punkeimmissa paloissa, tulee mieleen myös PMMP.

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi ei kuitenkaan ole yksi monista noiden aikoinaan käänteentekevien yhtyeiden perässähiihtäjistä, vaan sillä tuntuu olevan yhtä paljon yhteistä niiden kuin Magic Bandin, Polyphonic Spreen tai vaikkapa Pixiesin kanssa. Viimeksi mainitun hieno onomatopoeettinen raivonpurkaus River Euphrates nousee voimakkaasti mieleen ensimmäisen levyn loppupuolelta löytyvän Pettymys-kappaleen soidessa. Biisin kakkososa löytyy toiselta levyltä, ja se on tietenkin japaniksi laulettua countrya.

Levyt yhtyeen kokoava Fuck Off and Die on typerästä nimestään huolimatta ainoa kappale, jossa yhtyeen keskipisteessä itseään ristiinaulitseva agnostikko todella lähestyy uskonnollisia teemoja, joskin hieman samalla tasolla kuin kansivihon kuvissa pyhiä sakramentteja ironisoiva kuva: Jeesuksen ruumis on puoliksi syöty täytetty lihapiirakka ja hänen verensä auki repäisty maitopurkki.

Hämmentävä kokonaisuus, johon on saatu enemmän ideoita kuin keskivertobändillä on koko uransa aikana.