Muodikas suomimetallisosekeitto.
Spinefarm on viime vuosina keskittynyt uusien metallilajien ja tulevaisuuden toivojen löytämisen sijaan poimimaan talliinsa muodinmukaisia pikkubändejä. Varman päälle pelaamista tai a&r-osaston laiskuutta, mutta suomeksi laulava Tuoni ei tyylillisesti juuri erotu Sakara Recordsin Mokomasta.
Vaikka artistit olisivat asiasta täysin eri mieltä, reisitaskuhousukansaan kuulumattoman korviin Tuoni jyrsii samaa suomirockiin kallistuvaa thrash-puuta. Laulupuolella mennään Annala-maastoon, kun Jaakko Teittinen nakkelee ilmaan samanlaista suomikuolo-vitutusfraasia kuin Mokoman nokkahahmo.
Sekometallista Tuoni on napannut mörinä–puhdas-vuorottelulaulumenetelmän, mikä ei ole ollut oivaltava ratkaisu sitten System of a Downin Toxicity-albumin. Ei Tuoni ole silti mikään paska orkesteri ole tai Teittinen nökö. Homma vedetään läpi nuorella apinanraivolla, Entwinestä tuttu rumpali-laulaja Aksu Hanttu säveltää sujuvasti ja on tuottajana osannut piiskata kaiken irti niin itsestään kuin pelimanneistaan.
Ongelma on se, että tiiviisti suomimetallin kehitystä seuraavien keskuudessa Tuonen kaltainen poppoo on pian vain kevyt muisto 2000-luvun alkupuolen listamusiikkitrendistä, ellei ryhmä pane tulta nivuksiinsa ja koettele levy-yhtiönsä johtoa omanlaisilla ratkaisuillaan.