Nightwishin kaltoin kohdeltu tulitikkutyttö eksyneenä talvimyrskyyn.
Levy lähtee liikkeelle pätkällä Mozartin Requiemiä. Just joo. Siitä sitten viulua soitellen omia polkujaan kulkemaan. Nokkelasti kappale ottaa rytmisen elementtinsä tuosta fragmentista, mutta siitä luisutaan jäälabyrinttiin, jossa studiobändi soittaa juuri niin hengettömästi kuin vain ryhmä toisilleen vieraita muusikoita voi.
Turunen on kertonut ottaneensa levyn lähtökohdaksi elokuvamusiikin. Tämä on saavutettu, sillä orkestraaliset osuudet tuntuvat My Winter Stormilla paikoitellen hyvinkin elokuvamusiikillisen ulkokohtaiselta väritykseltä, varsinkin kömpelöön ”heavyyn” yhdistettyinä.
Kaiken tämän kolean loskan keskellä Tarja yrittää pitää hommaa kasassa, missä hän onnistuu kohtalaisesti. Laulajana hän on kieltämättä yhä taitava, mutta tämän iskelmällisen kvasi-metallin keskellä auttamattomasti eksyksissä.
Naiiveja teemoja ja viiden pennin fantasiaa kierrättävät sanoitukset eivät realismiin kallellaan olevaa aikuista ihmistä kosketa, mutta näinhän asiat olivat pahimmillaan myös Nightwishissä. On ymmärrettävää, että Turunen on halunnut jatkaa saman tematiikan piirissä. Fanit ovat varmasti tyytyväisiä, sillä sama ylilyövä junttigotiikan dramatiikka saavutetaan niin sanoituksissa kuin epäilemättä hyvin kalliilla toteutetuissa valokuvissa.
Sävellyksellistä sekavuutta on yritetty piilottaa jakamalla levy täysin järjettömiin osiin, joiden henkilöitymät (Kuollut poika, Nukke, tuhkasta nouseva Feeniks ja itseironisesti nimetty Jääkuningatar) ilmeisesti heijastelevat Turusen persoonan eri osa-alueita. Musiikista tämä ei ikävä kyllä välity.
Outo cover Alice Cooperin kasarihitistä Poison sekoittaa entisestään levällään olevaa pakkaa. Kuvaavaa on tavallaan myös se, että levyn paras teksti on Turusen itsensä kirjoittama suomenkielinen fragmentti Oasis. Sen hän myös laulaa aivan toisenlaisella vakaumuksella.
Perustellun alkusoiton avaama sinfoninen The Reign on levyn parasta antia hieman enyamaisen Oasis-kappaleen ohella. Tähän suuntaan Turusen toivoisi suuntaavan. Ehkä sitten hän löytää tiensä pois metallisen kylmästä maisemasta