Tyyli on jazz, asenne on punk – Näin jazzia kuuluu 2010-luvulla soittaa

Nuorista jazz-muusikoista koostuva Mopo on ihastuttava tuttavuus, kirjoittaa Heini Strand arviossaan.

Teksti: Heini Strand, kuva: Tero Ahonen, Anna Tahkola

Mopo: Beibe
Texicalli

Vauhko mutta vahva.

Mopo on ihastuttava tuttavuus. Kolmen nuoren muusikon muodostama yhtye tahkoo jazzia vapaalla tyylillä ja punkilla asenteella. Debyyttilevy Jee! (2012) oli uskoakseni miltei kaikkien sen löytäneiden vuosisuosikkeja, mutta Beibe panee sitäkin paremmaksi.

Levy on ajoittain vauhkoksi yltyvästä menostaan huolimatta vahva kokonaisuus. Pääosin instrumentaaliset biisit ovat erittäin visuaalisia ja kerronnallisia pläjäyksiä. Tätä tunnelmaa korostavat biisien hauskat nimet. Kun vielä tietää monien kappaleiden saaneen sytykkeensä aidoista anekdooteista, on esimerkiksi Lisää koiria– tai Hermannin herkku -otsikoiden taustalle helppo kuvitella todellinen tarina. Supersankarit ja Hevi metal päästävät ajatukset lentämään mielikuvituksellisimpiinkin sfääreihin.

Soinnin eläväisin elementti on Linda Fredrikssonin saksofoni. Eeti Niemisen rummut nakuttavat tiukkaa rytmiä, ja Eero Tikkasen kontrabasso tuo komboon tarvittavan vaaran tunnun. Mopo kulkee eteenpäin kaikkien soitinten ja jäsenten yhteisvoimin – ja vain siten.

Arvio on julkaistu Rumbassa 3/14.