Samuli Knuuti, Anna Brotkin ja Jose Riikonen kuuntelivat Super Bowlin mainoskatkolla julkistetun Invisible-kappaleen. Odotukset uuden U2-levyn suhteen eivät kolmikolla liiemmin nousseet.
Toimittanut: Saku Schildt, kuva: John Wright
Kuuntele kappale täällä.
”U2 on rockin Mikko Kivinen: aina vuoroin se pöhöttää itsensä turvoksiin, sitten hoitaa itsensä huippukuntoon etsimällä hoikkuutta elektronisista soundeista, mutta pöhö ja ihra väijyvät aina kulman takana, valmiina iskemään, ne eivät koskaan unohda sinua kun kerran olet antanut niiden asettua kodiksi. Danger Mousen kanssa tekeillä olevalla uutuuslevyllä on taas dieettivaihde meneillään, mutta kummallisen aneemiselta ensimaistiainen kuulostaa. Tuttua U2-soundia leikkaa harhaanjohtavan elektroninen intro, minkä jälkeen kokonaisuus kuulostaa Oasisilta vailla uhoa ja Killersiltä vailla hysteriaa. ’Olemme epäoleellisuuden reunalla’, Bono myönsi taannoisessa haastattelussa kun häneltä kysyttiin U2:n asemaa nykymaailmassa. Invisible ei tätä kielekettä ainakaan vahvista.”
– Samuli Knuuti
”Sanat ’uusi’ ja ’U2’ eivät jotenkin sovi ollenkaan yhteen. Eikö ne ole tehneet tätä samaa biisiä jo aika kauan? Huomaan olevani pahalla päällä jo ennen kuin biisi alkaa soida. Eikä se olo siitä parane. Lyriikoiden hokema ’There is no them / There’s only us’ maalaa tässä ehkä tahattomasti post-apokalyptista kauhukuvaa maailmasta, jossa olisi jäljellä enää U2 huudattamassa väsyneitä massoja stadionilla. Voisiko Bono keskittyä universumin pelastamiseen ja lopettaa musiikin tekemisen?”
– Anna Brotkin
”Bono kuulostaa kummalliselta. Pikkuoravalta tai hintelältä pojalta, joka kokee hetkellisen onnen- ja uskonryöpsähdyksen. Tämä on linjassa muun kappaleen kanssa, koska tässä ei ole majesteetillinen, Afrikan nälkäisiä lapsia pelastava meno. U2 haluaa tulla ihmisen tasolle, kävelemään samoille kaduille tavan ihmisten kanssa ja sieltä käsin valaa uskoa Sinuun ja Minuun. Laulu on maailmaa syleilevää, mutta pienen ihmisen näkökulmasta. ’I’m more than you know!’ Bono sanoo. Sunnuntaiaamu, ei kohmeloa, aurinko paistaa puistossa kävellessä. Sellainen mielikuva tästä tulee. Hyvä yritys valaa positiivisuutta kanssaihmisiin, mutta biisinä vain ihan kiva. Jos tämä olisi lukion äidinkielen aine ja minä olisin opettaja, antaisin 79 pistettä ja kehuisin hyvää tarkoittavaa, positiivista teemaa ja tyylillistä yhtenäisyyttä. Kehottaisin kuitenkin kasaamaan hieman lihaa luiden ympärille ja miettimään, olisiko aiheen käsittelytavassa sittenkin syventämisen varaa.”
– Jose Riikonen