Popmusiikin virallinen paha tyttö.
Kuluneen vuoden levyjä listaavat rockvaikuttajat saavat tänä vuonna ponnistella hyvin lionneilla muistilihaksillaan aina satokauden alkuun. Vaikeaahan tuo, mutta pakollista. Tällöin näet pamahti julki tämä popmusiikin virallisen pahan tytön kakkosalbumi. Se taas on levy, jonka tulisi löytyä jokaisesta hyllystä.
Back to Black käy malliesimerkiksi siitä, miten vintage-soundia tulisi tehdä. Sitäkin tärkeämpää ovat kuitenkin Amyn kirjoittamat sielukkaat laulut, joiden rinnalla metallikin taipuu. Esimerkiksi nimiveto on niin eletynmakuista ajoa, että on miltei mahdotonta kuvitella Amyn syntyneen samana vuonna kuin yksi Tiktakin jäsenistä.
Erikoisversion toinen levy esittelee Amyn pääasiassa vieraissa, keinuvin lantein. Sama se, mitä ja missä tämä upeaääninen emäntä laulaa, ytimiin se kuitenkin poraa. Autoon ei välttämättä tarvita kuin kaksi levyä. Kummallakin kumajavat kellot. Toisen nimi löytyy päältä, toisen otsikossa preposition paikan vie ”in”.