Ying Yang Twins – Chemically Imbalanced

19.01.2007

Tylsää pornoa.

Atlantarapin aallonharjalle edellisen levyn Wait-hitillään osunut Ying Yang Twins kuiski biisissä, että ”wait ’til you see my dick”. Kuitenkin jo tuota, sinänsä varsin toimivaa tuhmailua ja/tai tyhmäilyä seurannut albumi osoitti, ettei ainakaan niitä ”ballseja” sukseen jatkamiseen löydy.

Kemikaaliepätasapaino-levyllä yritetään edelleen kierrättää jo vuosia sitten kertakäyttöiseksi osoitettua kaavaa kliinisine biitteineen ja törkyisine riimeineen. Kun kummaltakin osa-alueelta kuitenkin puuttuu lähes kaikki oivallus ja yllätyksellisyys, on tätä vaikea jaksaa kuunnella kertaakaan läpi.

Strippiluolissa, sohvilla ja autoissa erinäisten stimulanttien voimin pornoilevan lätyn harvoja herätteitä ovat monta alan menestyjää kopioiva, albumin alkupään Jigglin sekä jotenkin ihmeessä mukaan eksyneen Wyclef Jeanin tulkinnanvaraisella tyylillään maustama Dangerous. Siinäkin mennään Nelly Furtado -hitin taas kerran puhkikuluttaman Maneater-lainan voimin. Loppuun tungetaan vielä pala Black Bettyä.

Huokaus ja haukotus. Ei tämä kai kokonaisuutena ole juuri United States of Atlantaa huonompi, perseenheilutuksesta vain puhutaan niin paljon paremminkin.

Lisää luettavaa