Ohjausliikkeitä kohti suurempaa ilmaisua
Edellisellä albumillaan, mainiolla Hate Love & Faithilla torniolaisyhtye soi vielä suhteellisen juurevasti, mutta nyt yleissoundia on korjattu selkeästi raaempaan suuntaan. Liekö sitten taustalla kokoonpanomuutos tai levy-yhtiön vaihtuminen, mutta jo avausraidalla bändi kuulostaa isommalta, itsevarmemmalta sekä vimmaisemmalta kuin aiemmin. Pientä sulattelua tämä vaatii, mutta kuuntelukertojen myötä nyanssit aukeavat.
Yhtyeen suurin vahvuus on edelleen JussiSivosen ja Ossian Marttalan kitaroinnissa. Esimerkiksi päätösbiisin Loveless Rockin lopun soolo lähtee jumalattoman komeasti, ja hienoja detaljeja löytyy kauttaaltaan.
Materiaali on suhteellisen tasalaatuista, mutta aivan sitä absoluuttista ässäkappaletta ei levyllä ole. Lähimmäksi pääsee edellä mainittu Loveless Rock. Vielä on mahdotonta sanoa, mihin lokeroon yhtyeen tuotannossa tämä asettuu. Nyt tuntuu, että muutoksen myötä bändi olisi menettänyt osan aikaisemmasta omaleimaisuudestaan. Silti uuden etsimättä jättäminen olisi vielä suurempi synti.