Haastattelu: Nuoren polven suomirockmuusikoiden Tiisu tarjoaa nulikoiden elämänoppia

Kaksikymppiset kaverit tekivät levyn, jolla he kertovat, mitä elämä on. Kuulostaa ärsyttävältä, mutta sitä Tiisu ei todellakaan ole. Antaa heidän puhua ja opettaa.

Ida Stenros

Teksti: Auroora Vihervalli

Sataa. Kuppilan muutamaa terassipöytää peittää huterahko markiisi. Henrik Illikainen, 20, ja Antti Vuorenmaa, 22, kyyhöttävät suojan alla ilmeisen tyytyväisinä edessään kahvi ja kokis.

On kesäkuu, silloinhan kuuluu olla ulkona. Tiisun laulaja-kitaristi ja kosketinsoittaja vakuuttavat, ettei sade haittaa.

Miksi haittaisikaan, muusikoilla on kaikki hyvin. Takana on liuta kesäkeikkoja, edessä liuta lisää. Yhtyeen esikoisalbumi Elämän koulu on valmis, ja se ilmestyi elokuun lopussa. Kaikki on mainiosti, eikö niin?

”Jollain tapaa olen tehnyt tätä levyä koko elämäni. Hiekkalaatikolla se oli vielä kaukainen unelma. Jo varhaisessa vaiheessa olen miettinyt levykokonaisuuksia ja biisejä. Ja nyt se, mitä olen koko elämäni suunnitellut, on totta. Hui! On tyhjä olo, vaikka teemme parhaillaan seuraavalle levylle biisejä. Mutta tähän ensimmäiseen on isketty kaikki ässät”, Illikainen huokaa.

Vieressä Vuorenmaa vilkaisee ohi ajavaa, vettä loiskauttavaa autoa ja miettii.

”Tuo tyhjyyskela on relevantti. Joskus jopa yhden keikan jälkeen voi tulla tyhjyyden tunne. Silti samaan aikaan ajattelen, että kun levy tulee ulos, meille itsellemme konkretisoituu se, mikä tämä bändi on ja mitä tässä ollaan duunaamassa.”

Niin, mikä tämä bändi sitten on ja mitä se tekee?

Tiisu on kuuden muusikon yhtye, jonka Illikainen kokosi Sibelius-lukion opiskelijoista. Jäsenet tiesivät toisensa entuudestaan, mutta he eivät olleet vielä lukiossa ystäviä. Vuorenmaa muistelee pitäneensä Illikaista ärsyttävänä hippinä, kunnes tämä pyysi Vuorenmaata Ismo Alangon keikalle.

Ilta oli melkoisen onnistunut, ja hiljalleen muodostui Tiisu, joka kuulemma on mammojen rockbändi. Lisättäköön, että kyse on kuudesta ilmeisen kunnianhimoisesta kaverista, joille voi povata pitkää uraa.

Radiossa soivat ensisinglet Elämältä turpiin sain ja Tänään sä musta hullaannut väläyttävät rockia ja humppaa, ja lavalla kuusikko on pitelemätön näky. Entä millainen on Elämän koulu?

”Levymme kertoo, mitä elämä on. Sillä erotuksella, että elämästä saarnaavat 20-vuotiaat räkänokat, jotka eivät tiedä siitä paskaakaan”, Illikainen arvioi huvittuneena.

”Jep, se on se juttu! Jos mulle tulisi joku sanomaan, että teen levyä, jonka aiheena on elämä, kysyisin, mikä sen ongelma on tai kuka se luulee olevansa”, Vuorenmaa nauraa.

Hetken hekottelun jälkeen muusikot vakavoituvat pohtimaan tematiikkaansa tarkemmin. Illikaisen mielestä lasten ja nuorten ajatuksia ei kannata aliarvioida, lipsahtaahan juuri lasten suusta usein kaikkein osuvimmat totuudet.

Kosketinsoittaja on samaa mieltä:

Judas Priestillä on kappale You Don’t Have to Be Old to Be Wise, ja se on juuri se, minkä olen oppinut. Tiisussa parikymppiset nulikat laulavat elämästä, niin kuin ne jotain siitä tietäisivät. Silti voi sanoa paljon asioista, joita ei ole itse kokenut, mutta joita muut ihmiset ovat meille kertoneet. Uskon, että pystymme siirtämään kokemuksia toisillemme.”

Vaikka Illikainen ja Vuorenmaa viittaavat usein itseensä naperoina ja nulikoina, ei ikä vaikuta olevan heissä kovinkaan oleellista. Oleellista on heidän pitkälle mietityt mutta polveilevat ajatuksensa, joita he vesisateessa latelevat.

Kaksikkoa yhdistää myös se, että he opiskelevat Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta. Opinnot ovat kiinnostavia, ja opinahjo saa kummaltakin kehuja. Tiisu ja jäsenten muut kokoonpanot vievät kuitenkin paljon aikaa.

”Yritän kai rakentaa turvaverkkoa, jos nämä rokkipelleilyt jossain vaiheessa kaatuvat. Silti tuntuu, että ihmisten pitäisi päästä enemmän tekemään, koska sitä kautta löytyy oma tarkoitus. Se ei löydy tuijottelemalla koulutusvalikoimaa Opintopolun tai Yliopistohaun sivuilta. Minulla on mielenkiintoa opiskella, mutta nyt olen alkanut epäillä motiiviani. Pitäisikö vain luottaa siihen, että tekee? Koska kaikki tämä, mitä Tiisulla nyt on, on tullut omalla työllä eikä papereilla. Monesti elämä rakentuu enemmän sattumanvaraisista käänteistä kuin itse tehdyistä päätöksistä”, Illikainen sanoo tuosta vain, ironiatta.

Puhe kääntyy lopuksi koulutuspolitiikan suuntaan, sillä ajatuksia riittää.

Melkoisia nulikoita tosiaan.

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 4/15.