Iiwanajulma julkaisi tammikuun lopussa kolmannen albuminsa. Kysyimme yhtyeen laulajalta Wille Hartoselta muutamaa asiaa Hallelujah-levystä sekä sitä edeltäneistä vaikeuksista. Orkesterin mukaan niitä totisesti riitti.
Teksti: Saku Schildt / Linda Kämäräinen, kuva: Iiwanajulma
Yhtyeenne edellisestä levystä on vierähtänyt jo kuusi vuotta, mikä on nykypäivänä musiikkihommissa ikuisuus. Miksi näin pitkä tauko?
”Kieltämättä se on pitkä aika. Olemme yksilöinä ja tätä kautta bändinä joutuneet kokemaan todella traumaattisia kokemuksia, joista toipuminen vie aikaa. Meille jokaiselle tämä jakso elämässä on kyseenalaistanut koko ihmiskäsityksemme ja maailmankuvamme. Ilman läheisten ja ystävien tukea emme varmaan olisi edes olemassa.”
”Valottaakseni näitä taustoja kerron pari esimerkkiä. Minä kävelin kävelykepin ja pahimmillaan rollaattorin avulla vielä 4-5 vuotta sitten. Olin joutunut selkäleikkauksen ja siitä johtuvien komplikaatioiden takia eläkkeelle ennen kuin olin täyttänyt 30 vuotta. Söin parikymmentä pilleriä päivässä. Tuhotun tilan ilmestymisen aikaan oma keikkailemiseni oli melkein mahdotonta. Nyt kun elämme vuotta 2014, olen joutunut kävelystä asti opettelemaan kaiken uudestaan. Tällaiset kokemukset muuttavat ihmistä perustavanlaatuisesti. Ne saavat ajattelemaan toisin maailmasta, auktoriteeteista, keihin luottaa ja miksi luottaa.”
”Nostan vielä toisen esimerkin menetyksistä esille tästä kyseisestä ajanjaksosta. Mennään ajassa taaksepäin vuoteen 2007. Tuhottu tila julkaistaan pian. Istumme kitaristimme Timon kanssa Tampereella alas palaveriin, johon osallistuu silloisen levy-yhtiömme edustaja, ohjelmatoimistomme edustaja ja promoottorimme. Meidän tulisi suunnitella, kuinka toteutamme koko julkaisun. Jonkin ajan päästä Timon puhelin soi. Puhelu kestää reilun tunnin. Tämän jälkeen Timo astuu pöytään ja toteaa lakonisesti, että hänen isänsä on kuollut.”
”Kuten sanottua tällaiset kokemukset muuttavat ihmistä. Ilman katkeruutta, ilman syyllisten etsimistä, surkuttelematta tai sen enempää selittelemättä maailma vaan yksinkertaisesti näyttää erilaiselta. Jokainen, joka on kokenut suuria henkilökohtaisia menetyksiä tietää ja ymmärtää varmasti, että luominen ja tuotteliaisuus on hyvin vaikeaa akuutissa kriisivaiheessa.”
Nimetkää kolme muiden artistien biisiä, jotka ovat jollain tapaa toimineet inspiraationa uudelle albumillenne.
”Yksittäisten kappaleiden esiin nostaminen onkin yllättävän hankalaa. Albumien esiin tuominen olisi helpompi tehtävä. Mutta jos pureudutaan inspiroiviin kappaleisiin, niin mainitsen tältä ajalta Portisheadin Silencen, Deftonesin Diamond Eyesin ja Die Antwoordin Fok Julle Naaiersin. Nämä kaikki kappaleet tavallaan tunnelmaltaan, asenteeltaan ja toteutustavoiltaan nousevat tältä aikakaudelta eniten esille. Minun on pakko nostaa esille yksi albumi, sillä sen merkitys on Hallelujahin äänikuvaan ehkä suurin kaikista. Tämä albumi on Kornin Life is Peachy.”
Infernon mukaan levynne työnimi oli ”10-luvun itsemurha” ja käsittelette uudella albumillanne nykypäivälle ominaista tapaa medikalisoida kaikki. Onko 2010-luku ikävämpi vuosikymmen kuin vaikka 2000- tai 1990-luku?
”Hyvä kysymys. Aihe ja siihen liittyvät asiat ovat hyvin monimutkaisia ja moniulotteisia kudelmia. Asiaa ei voi käsitellä suoraviivaisesti tai yksioikoisesti. Käsittelen albumilla aihetta 10-luvun itsemurha lähinnä kahdesta näkökulmasta. Ensimmäinen on itse itsemurhan temaattinen maailma, kärsimys ja siitä vapautuminen. Toinen näkökulma on medikalisaation paradoksissa ja ennen kaikkea ICD-10 tautiluokitusjärjestelmässä.
”Mielestäni aika ei ole ongelma. Aika on vain staattinen tila tai kenttä, missä asiat tapahtuvat ja ilmiöt nousevat esiin. Ilmiöt, trendit, asenteet ja esimerkiksi taipumukset ovat asia erikseen. Jotain perustavanlaatuista pahaa oloa on noussut esiin tässä ajassa, tässä vuosikymmenessä voimakkaammin ja suuremmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Nuorten ja nuorten aikuisten kasvava henkinen pahoinvointi, tietynlainen näköalattomuus, välinpitämättömyys, ahdistus ja masennus ovat yhteiskuntamme kannalta mielestäni suuri ongelma.”
Entä musiikillisesti: ovatko 2010-luvun uudet ilmiöt mielestänne kiinnostavampia vai luotaantyöntävämpiä kuin edellisillä vuosikymmenillä?
”Lähtökohtaisesti voimme yhteisesti todeta, että populaarimusiikki, jota olemme tottuneet kuulemaan, on loppujen lopuksi aina samanlaista. Vai voiko joku oikeasti väittää, että kuulemamme musiikki, joka on kuitenkin sävelletty länsimaiseen säveljärjestelmään, on loppujen lopuksi jotain uutta? Ainoastaan keulakuvat ja ne välineet, joilla musiikkia tuotetaan, muuttuvat. Kaiken pohjalla on loppujen lopuksi samat kappaleet, samat melodiat, samat soinnut ja samat sointupurkaukset. Varsinainen taidemusa on sitten asia erikseen. ”
”Annan tänä päivänä lähtökohtaisesti siunaukseni – jos näin voi sanoa – kaikenlaiselle taiteelle ja kulttuurille sekä taide- ja kulttuuri-ilmiöille niin kauan kuin ne täyttävät yleisiin ihmisoikeuksiin ja eläinten oikeuksiin liittyvät kriteerit. Makukysymykset ovat toinen asia. Ei kaikesta sinänsä tarvitse tykätä. Huomasin jossain vaiheessa suhtautuvani niin kriittisesti kaikkeen, mitä ympärillä tapahtuu, että olen siinä suhteessa alkanut kritisoida lähinnä itseäni. ”
”Koska aikaamme leimaa tietty kiire, tehokkuusajattelu ja nopeat nautinnot, eivät ihmiset enää jaksa kiinnostua pitkäjännitteisesti asioista. Toisaalta uusien artistien kohdalla yleisölle pitäisi paljastaa heti artistien kaikki salaisuudet, kaikki elämän käännekohdat, henkilökohtaisen elämän kaikki surut, sairaudet ja tragediat sukulaisten talokaupoista lähtien. Tavallaan ei kestetä sitä, että asiat aukeisivat pikkuhiljaa, ja että yleisö ja artisti tutustuisivat rauhassa toisiinsa luoden pitkäkestoisen suhteen. Laulukilpailuformaatit esimerkiksi tukevat juuri tätä ihmisen sisällä asuvaa kaksivuotiasta lasta, jolla ei ole kärsivällisyyttä. Ei kilpailuformaatti itsessään, mutta kaikki sen ympärille luotu nerokas mediarumba ruokkii itseään, kunnes kiinnostus itse formaattia kohtaan hiipuu.”
Mistä kappaleesta Hallelujah-albumiin tutustuminen kannattaisi aloittaa? Mikä biisi kiteyttää levyn olemuksen parhaiten?
”Ruumiini kompositio voisi olla se kappale. Kun se syntyi, paikka albumilla oli välittömästi täysin selkeä. Se tulisi olemaan joko ensimmäinen tai toinen biisi. Ruumiini kompositio ikään kuin musiikillisesti kiteyttää sen, mitä levyllä tulee musiikillisesti tapahtumaan. Itse temaattisen maailman kiteyttää levyn viimeinen kappale Vammauta terveytesi – Skada din Hälsa.”
Musiikkinne on iän myötä kehittynyt alati julmemmaksi ja ankarammaksi. Mistä tämä johtuu? Eikö iän myötä pitäisi ennemmin leppyä?
”Mitä tulee taiteeseemme, olemme tulisieluisia ekspressionisteja. Haluamme kuulokuvata mahdollisimman voimakkaan sisäisen tunteen, joka on sidottu johonkin tiettyyn hetkeen. Vain voimakkaat tunteet ja niiden kuvaaminen on mielekästä. Ekspressiivisyyteen ja ekspressionistien kuvaamiin aiheisiin on yleisesti kuulunut ja liittynyt tietty krooninen melankolia, ahdistuneisuus, vihan tuntemukset, aggressiot ja jopa katkeruus, sekä itsetuhoisuus. Itse ajattelen, että arvet ovat muisto siitä, miten mennyt oli todellista ja kaikki alkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.”