Mikä on oudoin tietämäsi bändin nimi, Two Door Cinema Clubin Kevin Baird?

08.05.2013

Two Door Cinema… what?” on Kevin Bairdin mukaan yleinen kysymys hänen oman yhtyeensä yhteydessä.

Teksti: Otso Karhu, kuva: Fullsteam

Brittiläiselle indiemusiikille riittää kysyntää, ja saarivaltio päästelee maailmalle jatkuvasti uusia alan nimiä sekä kitarapopin että elektronisen musiikin saralla. Tavastian Lauantaidiskossa jo puhki soitettu pohjoisirlantilainen indierock-yhtye Two Door Cinema Club julkaisi viime vuonna toisen albuminsa Beacon, joka ponnahti heti Irlannin albumilistan ykköseksi. Epämääräistä nimeä kantavan yhtyeen basisti Kevin Baird vastasi Rumban toimittajan kysymyksiin. Bairdin mielestä bändin nimen voi keksiä lähes mistä vain, kunhan se muistetaan. Two Door Cinema Club -nimikin tulee kaksiovisesta elokuvateatterista.

Two Door Cinema Club on tulossa 9.5. keikalle Helsingin The Circukseen. Olitte täällä myös viime kesänä Ruisrock -festivaaleilla. Millaisia muistoja sinulla on sieltä?

“Erittäin hienoja. Soitimme silloin Suomessa ensimmäistä kertaa, emmekä tienneet mitä odottaa. Astuimme lavalle, ja paikalla olikin valtavasti yleisöä ja älytön meininki. Myös jatkobileet olivat hullut. Uskon, että The Circuksessa on sama hyvä meno. On hienoa tulla Suomeen!”

Toinen albuminne Beacon julkaistiin viime vuonna. Mikä on tämän ja aiemman levynne Tourist Historyn ero?

“Ero on meissä soittajissa. Olimme 17- ja 18-vuotiaita ensimmäisen levyn aikana, ja soitimme keikkoja enimmäkseen Pohjois-Irlannissa. Beaconiin olemme kasvaneet. Nyt olemme noin 23-vuotiaita, ja olemme keikkailleet valtavasti ympäri maailmaa, joten tilanne oli täysin erilainen. Totta kai olemme kasvaneet myös ihmisinä.”

Onko Beacon siis debyyttinne isoveli?

“Kummatkin kuulostavat Two Door Cinema Clubilta, joten levyjen välillä on enemmänkin kasvumatka. Kyllä uusi levy on vanhaa kypsempi.”

Beaconin kansikuvassa on kuva katon läpi tulevasta naisesta korkokengissä ja alushousuissa, ja kirkas beacon, loiste, tulee hänen haarovälistään. Mitä yritätte sanoa levyn kansitaiteella?

“Tehtiin biisejä yhdessä ja pohdittiin, miltä tämän kuuloinen musiikki näyttäisi levyn kanneksi kuviteltuna. En oikein itsekään tiedä, mikä kannen pääidea oli, mutta ainakin kansitaide on todella kummallinen ja outo.”

Ovatko levyn kappaleet siis sinusta myös kummallisia ja outoja, kuten kansi?

“Öh, onhan ne melkoisen outoja, epämääräisiä ja mystisiä.“

Yhtyettänne on kutsuttu New Orderin, Death Cab For Cutien ja Editorsin risteytykseksi. Mitä mieltä olette tästä vertailusta ja noista yhtyeistä?

“Pidän kaikista kolmesta bändistä, ja onhan meissä paloja ja osia, mitä myös heistä löytyy. Esimerkiksi kitarajuttuja ja -soundeja. Jostain ollaan saatu mukaan enemmän indietä, jostain enemmän elektronista puolta. Olen ihan otettu tästä vertailusta.”

Two Door Cinema Club on melkoisen outo bändin nimi. Mistä se tulee?

“Nimi tulee paikallisesta elokuvateatterista Tudor Cinema, joka oli lähellä kotejamme. Kävimme siellä usein. Kuten voi päätellä, oli siellä kaksi ovea, hah. Oikeastaan idea lähti kitaristimme Sam Halliday lausuttua teatterin nimen Tudor väärin. Teatterissa hengaillessamme joku ehdotti nimeä, ja se kuulosti hyvältä, vaikka aluksi nimi olikin pienimuotoinen vitsi.”

Pitääkö kaikilla uskottavilla indiebändeillä olla saman kaltainen outo nimi, esimerkiksi Death Cab For Cutie tai Everything Everything tai They Came From the Stars I Saw Them?

“Haha, ei sentään. Tietysti muistettavuus ja omaperäisyys on plussaa, siten nimi jää paremmin mieleen. Liian yksinkertainen nimi hukkuu helposti muiden nimien joukkoon. Toisaalta meidänkin nimestämme hukkuu välillä yksi sana. Ihmiset kyselevät: ’Two Door Cinema… what?’”

Mikä on oudoin kuulemasi bändin nimi?

“Tämä on paha. And So I Watched You From Afar!”

Millaisena näet Brittien poprock-musiikin tulevaisuuden?

“Uskon, että uusia hyviä bändejä nousee Briteissä jatkuvasti, ja se on hienoa. Britit pysyvät näin musiikkimaiden kärjessä. Etenkin kitaramusiikkia tulee paljon. Yksi hyvä nouseva yhtye on Peace Birminghamista. Kannattaa kuunnella!”

Two Door Cinema Club huomenna Helsingin The Circuksessa.

Lisää luettavaa