Nummela myi 157 000 kappaletta, Aukio enää 4000 – Mitä Anssi Kela ajattelee romahtaneesta menekistään?

Maaliskuun Rumban pääjutussa Jean Ramsay haastatteli Anssi Kelaa kaikenmoisista asioista. Puhe sivusi myös Kelan pitkän aikaa tasaisessa laskussa ollutta levynmyyntiä. Artistin tuore nimikkolevy oletettavasti petraa Aukion myyntiluvuista – kenties siksi, että suosion hiipuminen opetti Kelaa yrittämään lujemmin.

Teksti: Jean Ramsay, kuva: Risto Vauras

Anssi Kelan heiluri on vihdoin monien laihojen vuosien jälkeen heilahtamassa takaisin. Nummelan (2001) menestys nosti miehen nimen kaikkien huulille, mutta huomio ei tuntunut artistista itsestään ansaitulta.

“Jotenkin tuntuu, että se suosio tuli liian nopeasti. En oikein osannut nauttia siitä tai kenties arvostaakaan sitä. Se vain tupsahti siihen, ihan täysin odottamatta. Opin luottamaan siihen, että paikat olivat aina loppuunmyytyjä, ja – hävettää myöntää – en ehkä yrittänyt tarpeeksi. Siis en mitenkään tietoisesti, mutta nyt laihempien vuosien aikana olen huomannut, että sitä laittaa itsensä likoon ihan toisella tavalla.”

Nummela on se albatrossi Kelan kaulan ympärillä, josta hän ei pääse koskaan eroon. Hieman yli 157 000 kappaletta myynyt albumi on yksi suomalaisen musiikkiteollisuuden viimeisiä suuria kollektiivisia ilmiöitä, ainakin jos ei lasketa Vain elämää -tyylisiä nostalgiarahastuksia.

Kuten Suomessa aina, menestystä seurasi outo vaitonainen tyhjiö. Tyypillistä suomalaista kateutta vai pakollista vastareaktiota, miten vain – lopputulos oli kuitenkin se, että levymyynnit laskivat levy levyltä. Kehitys oli jotenkin oudolla tavalla käänteinen, huipulta tasaisesti alas. Vuonna 2009 julkaistu Aukio myi 153 000 kappaletta vähemmän kuin Nummela. Se on hurja luku.

“Olin lämmittelemässä Claptonia Hartwall-areenalla, enkä selvästi ollut ajatellut sitä hommaa ihan läpi. Menin sinne yksin pelkän akustisen kitaran kanssa. Siinä lavalla yhtäkkiä tajusin, miten vaikea paikka se oli: joutuisin vakuuttamaan nämä ihmiset ihan yksin, omilla taidoillani ja ihan sen perusteella, mitä minulla tässä on tarjottavana. Esiintymistäni ei oltu kauheasti mainostettu, eli ihmiset eivät olleet tulleet sinne minua katsomaan. Kuumottava tilanne, mutta myös todella palkitseva. Se nimittäin onnistui, ja loppua kohden hallillinen tuntemattomia oli täysillä mukana”, Kela muistelee.

Tarina muistuttaa kuuluisaa tapausta, jossa Bob Dylan koki vuonna 1987 keikalla Sveitsin Locarnossa valaistumisen hetken, jonka seuraksena ymmärsi tehtävänsä: kiertää ja soittaa mahdollisimman paljon konsertteja pienissäkin keikkapaikoissa, tuoda taiteensa ihmisten lähelle. Tämän seurauksena hän aloitti Neverending Tourinsa, joka jatkuu vielä tänä päivänä. Samalla tavoin Kelalle valkeni tuossa hetkessä hänen paikkansa maailmassa.

“Sen hetken laitoin muistiin, sen onnistumisen kokemuksen. Silloin päätin, että joku päivä nämä ihmiset ovat tulleet tänne niin, että pääsylipussa lukee isoimmalla tekstillä minun nimeni.”

Lue koko haastattelu Rumbasta 3/13.