Snipe Driven kolmas albumi Headfirst julkaistaan 4. huhtikuuta. Bändin solisti Antti ja kitaristi Heikki kertovat haastattelussa, mikä 2000-luvun musaskenessä oikein mättää ja millainen oli yhtyeen kohtaaminen Smashing Pumpkinsin Billy Corganin kanssa.
Teksti: Linda Kämäräinen
Edellisen levynne At the Night Skyn (2009) julkaisusta on jo ehtinyt kulua tovi. Mistä johtui pidempi tauko?
Heikki: ”Laitoimme vuonna 2010 levytyssopimuksen poikki, kun se ei enää oikein tuntunut palvelevan kumpaakaan osapuolta. Epäröimme hetken aikaa pienellä tyhjäkäynnillä, kunnes saimme hommat taas rullaamaan. Levyhän oli valmiina jo vuosi sitten. Keikkamyyjän toiveesta lykkäsimme julkaisua vuodella, jotta saimme rakennettua kunnon rundin julkaisun yhteyteen. Kiertue toteutui Loosessa 26.3. ja päättyi Looseen 26.3.”
Antti: ”Biisejä kerkesi kasaantua läjäpäin treenattavaksi ja karsittavaksi. Positiivinen ongelma, mutta aikaa siihenkin kului. Aika mulkkuja nämä uudetkin levy-yhtiön pellet ovat. (Eikös levy ole omakustanne? –Verkkoherra huom.)”
Ovatko yhtyeenne kokoonpanovaihdokset vaikuttaneet uuden levyn soundimaailmaan?
Heikki: ”Antti soittaa levyllä bassoa. Henna saatiin mukaan heti, kun levy oli valmis. Janilla on oma hieno tatsinsa soittaa kitaraa ja helvetisti pedaaleja. Basson ja toisen kitaran pitäisi siis ainakin kuulostaa erilaisilta kuin aikaisemmilla julkaisuilla.”
Antti: ”Sovimme ihan lähtökohtaisesti, että uuteen levyyn tulee erilaiset soundit. Haimme tuhdimpaa pörinää, ja onnistuimmekin siinä.”
Mikä kappale oli Headfirst-levyllä haasteellisin tehdä, ja minkä koette olevan onnistunein? Perustelkaa.
Heikki: ”Haasteellisia ne kaikki ovat tällä soittotaidolla. Moonraker on ehkä onnistunein minun makuuni. Siinä on hyvä groove, ja muutenkin biisi yllätti toimivuudellaan.”
Antti: ”Laulullisesti haastavin oli Wait the Waitressin säkeistön poukkoileva melodia. Eventidesta puuttui jotain oleellista demovaiheessa, mutta Ilari toimitti syntikalla sen, mitä tilattiin. Pixie Dust on mielestäni yksi onnistuneimmista, vaikkakaan en rankkaa sitä levyn parhaimmaksi. Se oli tippumassa demovaiheessa pois levyltä, ainakin minun ajatuksissani, mutta biisi yllätti sitten studiossa hieman valmiimpana.”
Olette myöntäneet olevanne 1990-luvun vaihtoehtorockin fanikuntaa. Eikö 2000-luvun artisteilla ole teille tarjottavaa? Mikä ysärirokissa sykähdyttää?
Heikki: ”1990-luvun musassa sykähdytti niin grungen synkkä meno kuin power popin haikean kesäinen tunnelma. Myös vaihtoehtometalli oli kova juttu. 2000-luvun artisteista Billy Talentin ensimmäinen levy palautti uskoni rockmusiikkiin. Tykkään myös Biffy Clyrosta tosi paljon.”
Antti: ”Komppaan ysäriä! Ehkä suurin ero on soundeissa. 1990-luvulla oltiin vielä vähän rehellisimpiä soundien kanssa. 2000-luvulla alkoi hifistely mennä vähän liian pitkälle, eivätkä ihmiset tunnu enää erottavan, mikä on huonoa soundia. Minulle sitä edustavat Auto-Tune ja muut tilpehöörit, joilla peitellään todellisuutta. Mielestäni pitää kuulua, jos on paska soittaja tai laulaja. Livenä täytyy olla aina kovempi kuin levyllä.
”Tottakai 2000-luvulta löytyy montakin sykähdystä. Siirryin katu-uskottavuuden toisella puolella oleviin artisteihin 2000-luvulla: My Chemical Romancen toinen ja kolmas levy olivat mielestäni todella kovia. Museakaan ei varmaan enää saa digata, mut haista ite. Korn kosketti aluksi.”
Onko mielestänne 2010-luvulla vaikeampaa saada yhtye nousuun kuin 2000- tai 1990-luvulla?
Heikki: ”Ei se mielestäni niin hirvittävästi vaikeampaa ole. Portinvartijat vain vaihtuvat. Vaikkakin meidän bändimme kohdalla se tuntuu aina vain vaikeammalta. Hyvään nousuun me kyllä pääsemme edelleen ennen jokaista keikkaa.”
Antti: ”Tarjontaa taitaa olla liiaksi asti, ja kaikki on muovistunut. Musiikki on hienoa, jos siihen ei lisää bisnestä loppuun.”
Teitte kiertueen Kiinassa vuonna 2010. Miten paikallinen yleisö otti teidät vastaan? Ja miten keikkameininki erosi Suomen vastaavasta?
Heikki: ”Paikallinen yleisö otti meidät todella hyvin vastaan, ja siten se erosi Suomen vastaavasta. Yleisömäärä keikoilla vaihteli pienimmästä 11 hengen yleisöstä suurimpaan noin 400 hengen yleisöön.”
Antti: ”Siellä uskallettiin heittäytyä rohkeasti mukaan heilumaan, ja jokaiseen solistin kliseiseen huutoon vastattiin huutaen takaisin: ’Tsing Tao motherfuckers!’”
Mikä tunnetila kuvailisi uutta levyänne parhaiten ja miksi?
Heikki: ”Hormoneista johtuvat mielialavaihtelut. Teinit, raskaana olevat ja bodarit ymmärtävät. Mutta raskaana olevat teinibodarit eivät kyllä ymmärrä yhtään.”
Antti: ”Positiivisesti aggressiivinen. Levyltä löytyy kauniita ja dramaattisia melodioita ja nyrkillä päähän -menoa, mutta kaikessa on pikkiriikkisesti pilkettä silmäkulmassa.”
Olette lämmitelleet Smashing Pumpkinsia. Tapasitteko Billy Corganin?
Heikki: ”Hengailimme Jäähallin käytävällä Pumpkinsin keikan loppupuolella, kunnes turvamiehet tulivat huutamaan, että meillä ei ollut lupaa olla siellä. Menimme sitten nurkan taakse piiloon ja katsoimme, kun Mr. Corgan lipui platform-saappaissaan ohi metrin päästä.”
Antti: ”Niin ja eikös sillä ollut vielä pyyhe päässä, koska oli ilmeisesti sairaana? Ainakin siltä se keikka kuulosti.”
Kertokaa onnistunein ja kauhein keikkakokemuksenne?
Heikki: ”Keikoilla käy toisinaan ’pankkitunnukset unohtuu’ -tilanteita. Yhtäkkiä ei olekaan mitään hajua, miten se satoja kertoja soitettu biisi menee. Rämpyttämällä niistä kuitenkin selviää. Onnistunein keikka oli varmaan Hyrylän Finnegan’s vuonna 2005 tai Kiinan Wuhan vuonna 2010.”
Antti: ”Wuhan jäi kyllä vahvasti mieleen, mutta siellä tapahtui myös kauhein kokemus. Ennen keikkaa oli järjetön nälkä koko pumpulla,ja manageri haki jotain valkoisia klönttejä meille syötäväksi. Niistä vähän kuittailtiin, ja manageri sekosi. Keikalla oli sitten hillitön pössis päällä ja päätettiin kuvata tilanne. Heikki huhuili kameraa managerilta, ja kun huudettiin yleisölle kamera kädessä: ’Everybody scream!’, niin akku loppui. Eipä ollut taas mitään kotiin viemistä. Finnegansissa päähäni putosi monitori. Keikka nykäistiin loppuun, ja aivotärähdys oli tuloksena.”
Mitkä kappaleet toimivat suurimpina vaikuttimina Headfirstille?
Antti: ”Mennään kuitenkin aika biisikohtaisesti, joten täytyisi nimetä turhan monta kappaletta. Tällä hetkellä top-3 biisit ovat listoillani:
1. Smashing Pumpkins: The Celestials
2. Pixies: Indie Cindy
3. Leprous: The Valley
