Syrjäytyvän cd:n raju tilitys: ”Ihmiset eivät välitä enää maksaa meistä musiikkiformaateista”

Musiikkituottajat ry:n eilen julkaisemien tietojen mukaan näyttää selvältä, että perinteinen cd on jäämässä eläkkeelle. Kysyimme pitkän uran tehneeltä ääniteformaatilta, miltä nyt tuntuu.

Jesse Huusari

Eilinen päivä toi synkkiä uutisia kotimaisen musiikkimyynnin kentältä.

Tilanne on erityisen huolestuttava fyysisten äänitteiden saralla. Niiden – siis käytännössä cd:n – myynti rojahti rajut 34 prosenttia edeltävästä vuodesta.

Näiden uutisten valossa päätimme haastatella uraansa päättävää musiikin tallennusformaattia cd:tä.

Miltä nyt tuntuu, kun digitaalinen ääni on lopullisesti korvaamassa sinut?

”No, miltä itsestäsi tuntuisi? Olen 35-vuotias, parhaassa iässäni ja täysin ulkona markkinoilta. Jopa vinyyli-lp, joka on sentään minua 35 vuotta vanhempi, on yhtäkkiä kuumaa kamaa. Toki tämä on myös helpotus 2000-luvun alun hullujen vuosien jälkeen. Saa viimein huilata vanhan kaverin c-kasetin kanssa. Kun omistajani vain laittaisi minut johonkin kunniakkaaseen paikkaan, jossa olisin pölyltä suojassa.”

Eikö c-kasetti ole sinulle katkera siitä, että aikoinaan syrjäytit hänet?

”C-kasetti on haudannut sotakirveen. Se taitaa olla vähän ylpeä, kun sillä on nyt kysyntää indie-hipstereiden piirissä.”

Millaisia muistoja sinulle on kerääntynyt vuosien varrelta?

”Voi, lämpimiä. Ja niitä on loputtomasti. Isäni James T. Russell oli suunnitellut minun syntymääni jo vuodesta 1966, joten kun tulin uunista ulos, olin kovasti odotettu. Ensimmäisen kerran minua myytiin ABBAa sisälläni vuonna 1982, se oli svengaava lapsuus. Mutta vuonna 1985 pankki räjähti. Kaikki halusivat yhtäkkiä kiiltävän jewel packiin laitetun cd:n omakseen, mielellään Dire Straitsin Brothers in Armsilla täytettynä. Alkoi vuosien mittainen hässäkkä. Joskus 1990-luvulla sain uuden, tyylikkäämmän ulkomuodon digipackin myötä, ja kaikki design-ihmisetkin innostuivat minusta. Olin minä muodikas kaveri siihen aikaan. Mutta sitten 2000-luvun alussa joku idiootti keksi yrittää kopiosuojata minua. Siitä se alamäki sitten alkoikin.”

Mitä terveisiä haluaisit sanoa seuraajillesi, digitiedostoille ja streamattavalle äänelle?

”Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja teille se loppu saattaa tulla vielä nopeammin. Mitä sitten kun musiikki alkaakin siirtymään suoraan muusikoiden soittimista ihmisten aivoihin? Kuka teitä silloin tarvitsee? Minulla oli sentään kansitaide, teillä ei ole sitäkään. Mihin te pakkaatte laulun sanat ja komeat nelivärikuvat? Painonkarhealta tuoksuvan lehtisen?”

Cd, uskotko sinä, että musiikkiformaatilla on vielä tulevaisuus myyntiartikkelina?

”Juttelin ladattavan mp3:n kanssa vähän aikaa sitten, ja hän kertoi, että kysyntää on ollut harmillisen vähän viime aikoina hänellekin. Lähinnä piraattiharrastajat haluavat käyttää häntä, latauspalveluiden kautta häntä ei tilaa enää monikaan. Sama tilanne FLAC:illa. Ihmiset eivät välitä enää maksaa meistä musiikkiformaateista. Streamilla vaikuttaa olevan hyvä tilanne käytön suhteen juuri nyt, mutta kuulemma liksa on ollut hänelläkin todella huonoa viime aikoina. Ainoastaan vanha kaverimme livemusiikki porskuttaa. Kysyntää riittää isoilla festivaaleilla ja areenoilla edelleen. Mutta mitäs minä siitä, minä aion viettää kissanpäiviä kirjahyllyssä. Jos minua ei kukaan kaipaa, niin ei väkisin.”

Oletko varautunut siihen että millenniaalit saattavat kaivaa sinut esille nostalgiapäissään?

”Heh, olisihan se hauskaa, mutta en odota liikoja. Riittävän kauan kun on saanut kuulla olevansa ’vanhanaikainen’ ja ’turha muovikrääsä’, niin sitä alkaa itsekin uskomaan siihen. Vaikka maailma muuttuu, niin ihmiset silti kiintyvät esineisiin, joten kaikki toivo ei ole mennyttä. Jonain päivänä teidän kaikkien älypuhelimet tilttaavat, ja sitten minua taas tarvitaan.”