Millainen projekti on kasata metallibändin yhden vuoden keikoista kaksituntinen dokumentti? Siis jos niihin keikkoihin kuuluu yli kuukauden mittainen Euroopan-kiertue sekä reissuja Venäjälle, Skandinaviaan ja koto-Suomen klubeille ja kesäfestareille? Williami Kurki kertoo.
Miksi lähditte näin isoon videoprojektiin?
”No siis, koko projektihan on jatkoa allekirjoittaneen Profane Omenin vuodesta 2009 väsäämälle viisituntiselle videomuotoiselle oksennukselle, joka julkaistiin pätkissä netissä. Halusin tehdä projektin uudelleen, mutta tällä kertaa halusin välttää ne pahimmat sudenkuopat, joita harrastelija videota leikatessa usein tekee. Siis liian pitkät kohtaukset ja sellaiset.”
”Tajusin kesäkuussa 2012 kantaneeni kameraa mukanani siihen asti vuoden jokaisissa riennoissa ja päätin, että on sääli heittää sellainen määrä materiaalia susille. Aloin pikkuhiljaa katsella materiaaleja läpi ja muodostaa jonkinasteista punaista lankaa. Kun sitten lähdimme rundille, olin pyytänyt muita jätkiä asennoitumaan siihen, että saattaisin udella tuntoja vuoden aiemmista keikoista videolle.”
”Jotenkin ihmeen kaupalla projekti muodostui itselle paljon tärkeämmäksi kuin alun perin olin aikonut. Yhtäkkiä huomasin pohtivani öisin projektia joka kantilta, ja stressilevelit alkoivat olla huimia. Ilman basistiamme Seriffiä ja leikkaaja Toni Salmistahan projekti olisi varmaan kaatunut omaan mahdottomuuteensa, eli ei tässä ihan yhden miehen työstä ole kyse. Mutta totta on, että pelkästään materiaalien läpi kahlaamisessa ja valikoimisessa oli työtä yhden ihmiselämän edestä.”
”Jopa englanninkielisen tekstityksen vääntäminen jäi aivan viime tinkaan ennen tänne Finntroll-rundille lähtöä. Tein pari kymmentuntista naputussessiota suunnilleen ilman taukoja ja välillä vitutti niin, että silmiä kirveli. En suosittele tekstittämistä ainakaan harrastukseksi kenellekään.”
”Halusin ennen kaikkea tehdä meille itsellemme muiston vuodesta 2012, jonka aikana bändi otti aikamoisia harppauksia eteenpäin. Luulen, että sain draivin projektin loppuunsaattamiseen juurikin siitä, että motiivini oli tehdä meille itsellemme jotain, mitä rahalla ei voi ostaa. Vanhoina gubbeina voimme sitten pitää saunaillan ja muistella tuota mahtavaa vuotta.”
Millaisella laitteistolla kuvasitte?
”Itselläni on yksi Sonyn HD-käsikamera, jolla valtaosa materiaalista on kuvattu. Joistakin livematskuista osa on kuvattu leikkaaja Salmisen asettelemilla kameroilla, niiden biteistä ja nintendoista en tiedä sen enempää. Kyllä siellä joitakin kännykkäkameraotoksiakin on.”
Tuliko paljon sellaisia tilanteita, että hankalaan paikkaan tunkeneeseen kameramieheen suhtauduttiin vihamielisesti?
”Eipä juuri. Pyrin muutenkin aina pitämään kameran suunnattuna olennaiseen eli Profane Omeniin. Paljonhan sitä olisi voinut kaikenlaista kuvata, vaan kyllä se on niin, että omia perseilyjään sopii julkistaa, mutta mulkkuhan se sellainen on, joka toisten puuhia tallentaa skuupin toivossa. Tein muille bändeille selväksi bussiin astuessani, että jos jotain kyseenalaista tallentuu, kenenkään ulkopuolisen ei tarvitse stressata julkistumisen pelossa. Tiukin kielto kuvaamisesta taisi tulla tokiolaisessa musiikkiliikkeessä. Myöskään venäläiset viranomaiset eivät olleet järin innoissaan kameran nähtyään.”
Tuliko sellaisia tilanteita, että olisi ryhmässä mietitty koko dokumenttiprojektin mielekkyyttä?
”Ei tämä oikein ollut sellainen ryhmätyö. Toki meillä oli Seriffin kanssa sellaisia epätoivon hetkiä, kuten isoissa projekteissa aina, että teki mieli repiä oma naama irti ja syödä se päästäkseen ajattelemasta koko asiaa.
Ylipäätään oma maailmankatsomukseni on kuitenkin sellainen, että jos asioiden mielekkyyttä alkaa liiaksi pohtia, tulee pian tulokseen, ettei oikein missään ole mitään järkeä. Ensin hypätään pää edellä ja mietitään sitten.”
Millaisia ajatuksia dokumentti tekijöissään herättää, kun yhtyeen seikkailuja katsotaan näin jälkikäteen videolta?
”Ei vielä oikein mitään. Kaikki se materiaali on vielä aivan liian lähellä ja liian moneen kertaan nähtyä ja kuultua. Olen kuitenkin ylpeä tuotoksesta. Jos lopputulos ei miellytä kaikkia, se on aivan herttaisen yhdentekevää. Oman äänen kuuleminen nauhalta vituttaa edelleen.”
Jäikö dokkarista ajan- ja tilanpuutteen vuoksi pois joitain kohtauksia, jotka olisi ollut kiva saada mukaan mutta kokonaisuuden kannalta ei natsannut?
”Ei oikeastaan. Joitakin sisäpiirin vitsejä alkupään leikkauksissa oli, mutta oli hyvä saada ulkopuolisilta palautetta, että mitkä läpistä aukeavat ja mitkä ei. Se harmittaa, että Japanissa hävitin kameran laturin keikkapäivän loppuillan kähinöissä, joten materiaalit tuolta reissulta loppuivat siihen. Tottakai paljon jäi kertomatta muualtakin, mutta kaikkea voi rivien välistä lueskella, jos mielenkiintoa riittää.”
Miten kiertueiden muut bändit suhtautuivat sieltä täältä kurkistavaan kameraan?
”Pääosin varsin hyvin. Muutaman kerran muistan vastanneeni kysymykseen ’what’s with the camera?’, mutta kuten totesin aiemmin, tein ulkopuolisille aina selväksi, ettei kenenkään tarvitse nähdä itseään internetissä spliffi huulessa tai sormiparisto peräaukossa.”
Miten summaisitte dokumenttinne funktion tai sanoman? Mitä haluatte sillä katsojalle kertoa?
”Itse en ole oikein sellainen sanomatyyppinen ihminen. Tärkein funktio oli kuitenkin tallentaa meille itsellemme jotain pysyvää tästä hullusta kyydistä, jossa ollaan istuttu aika monta vuotta. Jos oikein yritän tässä kaunistella ja keksimällä keksiä jotain, se olkoon se, että bändissä ollessaan voi saada todella paljon, vaikka tili näyttäisikin aina nollaa. Vaikka se voi kuulostaa kornilta tai itsepetokselta, minulle totuus on se, etten vaihtaisi tuota vuotta mihinkään rahasummaan. Tai oikeastaan mitään näistä vuosista.”
Katso Profane Omenin Road Movie 2012 -dokumentti alta:
